2.7.2010 14:13
Upsala. Forsmarkin ydinvoimalaan kesäkuun alussa tunkeutuneet Greenpeacen aktivistit on tuomittu päiväsakkoihin.
Kaikki 29 tuomittua aktivistia saivat sakkorangaistuksen laittomasta tunkeutumisesta. Syyttäjä oli vaatinut aktivisteille tuomiota törkeästä laittomasta tunkeutumisesta. Sakkojen suuruus vaihtelee 190 eurosta 1 600 euroon.
Voimalan katoilla mieltä osoittaneiden aktivistien joukossa oli myös yksi suomalainen. Pääosin saksalaisista ja puolalaisista aktivisteista koostunut ryhmä vastusti tunkeutumisellaan Ruotsin hallituksen esitystä, jonka mukaan vanhat ydinreaktorit korvataan uusilla. Keskustaoikeistolainen hallitus hyväksyi esityksen kolme päivää Greenpeacen tempauksen jälkeen.
Forsmarkin voimala sijaitsee noin 150 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi