torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Kaksi kateissa Fukushiman nelosreaktorin räjähdyksen jäljiltä

11.3.2011 9:55 | Päivitetty: 15.3.2011 23:34

Kartta: Fukushima

Uutistoimisto Reutersin mukaan kaksi työntekijää on kateissa Fukushiman ydinvoimalan nelosreaktorissa tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä. Ydinvoimalan neljännessä, seisokissa olleessa reaktorissa sattui aiemmin tiistaina räjähdys, jota seurasi tulipalo. Taustalla oli ilmeisesti vedyn syttyminen.

Myös Japanin vaurioituneen ydinvoimalaitoksen kakkosreaktorista sattui räjähdys, kertoi Japanin hallitus tiistaiaamuna Suomen aikaa. Ydinvoimalan työntekijöitä evakuoitiin, mutta energiayhtiön mukaan 50 jatkoi vielä työskentelyä voimalassa.

Räjähdys tapahtui jo 6.20 paikallista aikaa, Suomen aikaa kello yhdentoista jälkeen illalla. Tieto siitä tuli julkisuuteen vasta yli kahta tuntia myöhemmin.

Suomen Säteilyturvakeskuksen mukaan säteilyarvot nousivat hälyttävästi voimalan ympäristössä. Japanin pääministeri on kehottanut laitoksen läheisyydessä asuvia ihmisiä pysymään sisällä.

Tokion lähellä olevista maakunnista on ilmoitettu 9–40 kertaa normaalia suurempia säteilylukemia.

Maanantai-iltana Suomen aikaa kakkosreaktorin painetta yritettiin laskea, minkä lisäksi reaktorin sydäntä jäähdytettiin merivedellä.

Tepco-energiayhtiön mukaan jäähdytysvesi ei ollut myöhään illalla Suomen aikaa noussut halutulle tasolle. Syynä saattoi olla vuoto.

Samanlaisia ongelmia on aiemmin ollut Fukushiman kahdessa muussa reaktorissa. Niiden tilanne on STUKin mukaan nyt vakaa.

Voimalan kakkosreaktorin polttoainesauvat paljastuivat maanantai-iltana, kun jäähdytysvesi laski. Reaktorissa havaittiin kuumenemista, minkä myötä pelko reaktorin sydämen osittaisesta sulamisesta kasvoi.

Ranskan ydinturvallisuusviranomaiset sanoivat maanantaina, että Japanin ydinonnettomuus tulisi luokitella INES-asteikolla vaarallisuusluokkaan 5 tai 6. Aiemmin Japanin onnettomuus on luokiteltu nelostason onnettomuudeksi, ja Tshernobylin onnettomuus on toistaiseksi ainoa, joka on saanut luokituksen 7.

Kolmosreaktorissa sattui räjähdys aiemmin maanantaiaamuna ja ykkösreaktorissa viime lauantaina. Televisiokuvien perusteella kolmosreaktorin rakennuksesta nousi savua. Räjähdyksen saattoi aiheuttaa reaktoriin kertynyt vety.

Ydinvoimayhtiö Tepcon mukaan räjähdys ei ole vahingoittanut reaktoria. Suuren radioaktiivisen vuodon mahdollisuus oli yhtiön mukaan pieni. Räjähdyksessä loukkaantui Japanin hallituksen mukaan 11 ihmistä.

Myös kakkosreaktorin polttoainesauvat olivat paljaina jo kertaalleen maanantaina kahden ja puolen tunnin ajan jäähdytysvesipumpun lakattua toimimasta. Kakkosreaktoria jäähdytettiin merivedellä. Jäähdyttämässä oli alun perin viisi pumppua, mutta neljä niistä vaurioitui kolmosreaktorin räjähdyksessä aamulla.

Lauantaina radioaktiivisuustaso nousi järistyksen vaurioittaman voimalan ympärillä, mutta tason havaittiin myöhemmin laskeneen.

Jopa 160 ihmistä saattoi altistua säteilylle Fukushiman ykkösreaktorin onnettomuuden vuoksi, kertoi Japanin ydinturvallisuusvirasto lauantai-iltana Suomen aikaa.

Lauantain räjähdyksen jälkeen 19 henkilöllä on havaittu merkkejä mahdollisesta altistuksesta, kertoi Kyodo-uutistoimisto sunnuntaina.

Myös Onagawan ydinvoimalaan julistettiin hätätila sunnuntaina, kun alueen säteilytaso nousi. Säteily kuitenkin laski kymmenessä minuutissa. Voimalan kolme reaktoria ovat voimalayhtiön mukaan turvallisesti suljettuina, eikä uusista ongelmista ole raportoitu.

World Nuclear News -sivuston mukaan tsunami iski Onagawan ydinvoimalaan hyvin suurella voimalla. Noin 200 eloonjäänyttä on hakeutunut suojaan voimalan hallintorakennukseen.

Kyodo-uutistoimisto raportoi maanantain vastaisena yönä, että ongelmia on ollut myös Fukushiman kuutosreaktorin jäähdytysjärjestelmässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.