Georgian sota syvensi naapureiden vihaa

Tshinvali/Hetagurovo/Gori/Karaleti/Tbilisi. Joulukuussa 2006 Etelä-Ossetian pääkaupunki Tshinvali oli kylmä paikka vierailla. Lämmitys ei tuntunut toimivan missään.

Palelimme viehättävien opiskelijoiden kanssa yliopistossa. Kuuntelimme, kuinka opiskelijat kauniilla englanninkielellä selittivät, miksi Etelä-Ossetian pitäisi itsenäistyä tai liittyä Venäjään. Georgialaisten murhaajien kanssa ei kuulemma vain voinut elää. Edellinen sota oli vahvasti mielessä.

Tshinvali tuntui olevan menneisyytensä panttivankina kummallisessa ei-kenenkään tunnustamassa epävaltiossa, jolla ei oikein näyttänyt olevan ulospääsyä kohtalostaan. Sitä ei tunnustanut edes Venäjä, jota Etelä-Ossetiassa ylistettiin ystäväksi.

Nyt yliopistosta on jäljellä mitenkuten seinät. Ehkä siihen osui georgialaisten raketinheitin, ehkä ilmatulitus. Varmaa on se, että kahdeksas elokuuta iltapäivällä rakennus oli liekeissä.

Pommitetut ja poltetut talot saattavat sittenkin olla jälleenrakennuksen helpoin osa lyhyen sodan jälkeisessä Georgiassa ja sen itsenäiseksi julistautuneessa alueessa Etelä-Ossetiassa. Sodan jäljistä vaikein on viha, jota viimeisin yhteenotto vain lujitti.

Georgiassa sanotaan nyt: Venäjä syyllistyi pahempaan kuin fasistit toisessa maailmansodassa. Ja Venäjän liittolaisia olivat Etelä-Ossetian osseetit.

Etelä-Ossetian osseettialueilla vastataan: Georgia toimi julmemmin kuin fasistit.

Georgia toteutti kansanmurhan Etelä-Ossetiassa, sanotaan Venäjällä ja Etelä-Ossetiassa.

Venäjä toteutti kansanmurhan georgialaiskylissä, vastaa Georgia.

Näistä lähtökohdista pitäisi aloittaa sodan jälkeinen arki. Ja saada jotenkin käyntiin jo ennen tulituksen alkua jumissa olleet neuvottelut Etelä-Ossetian ja toisen separatistimaakunnan Abhasian asemasta.

Kukaan ei tiedä varmasti sodan uhrilukuja. Venäjä on kertonut, että georgialaiset surmasivat Etelä-Ossetiassa 2 000 tai 2 100 ihmistä. Georgian mukaan luku on liian suuri.

Georgia kertoi omiksi kuolonuhreikseen sunnuntaina 216.

Kun luvut ovat epävarmoja, missä on kansanmurha tai laaja etninen puhdistus? Voi olla, että kansainvälisen lain mukaan ei missään. Mutta se on uhrien mielessä vahvana, sillä rintamalinjat kulkivat georgialaisten ja osseettien välissä.

Kuunnellaan uhreja.

Neli Alborova piileskeli kolme päivää talonsa kellarissa Tshinvalissa, kun Georgian joukot tulittivat kaupunkia. Henki säästyi, talosta tuhoutuivat katto ja ikkunat.

Tbilisiin paennut Sonja Gregorian kertoo, että Meretin georgialaiskylässä tapettiin kuusi miestä. Hän ei tiedä, tappoivatko heidät venäläiset vai osseetit.

Kyläläisillä ei ollut aikaa haudata uhreja kunnolla ennen pakoa. Ruumiit kaivettiin puoleen metriin, etteivät ne jäisi koirien jyrsittäväksi.

Joko riittää? Otetaan varmuuden vuoksi vielä yksi kohtalo.

Hetagurovon kylässä asuva Zalina Kabisova hautasi veljensä Irbeg Kabisovin talonsa viereen. Georgialaiset sotilaat halusivat ottaa Kabisovin vangiksi ja kun tämä ei kuunnellut käskyä siirtyä, sotilaat ampuivat hänet.

Kauhujen kokeminen jättää jälkeensä hämmennyksen, mikä on mainio kasvualusta vihalle ja kostolle. Georgiassa mietitään nyt, mitä oikein tapahtui.

Zena Tšavelidze saapui Gorin pakolaiskeskukseksi muutettuun lastentarhaan viime perjantaina Tsartsemin georgialaiskylästä. Kylään tuli hänen mukaansa ensin venäläisiä sotilaita, jotka kertoivat turvaavansa kyläläisten elämän.

Sitten saapui osseettimiehiä, jotka ensin ryöstivät osasta taloista jääkaappeja ja televisioita ja sitten polttivat talot. Lopulta venäläiset antoivat kyläläisille kyydin Goriin, ja siitä vanhus on kiitollinen.

Tiivistetään ihmettely: Tšavelidzen pelastivat hänen omaa hallitustaan vastaan taistelevat venäläissotilaat, jotka toisaalta sallivat hänen talonsa tuhoamisen.

Hetagurovossa Kaspek Dziojev, 56, kertoo, että georgialaisten tulituksessa kylässä kuoli 12 ihmistä. Ja kun georgialaissotilaat olivat lähteneet, Hetagurovon miehet lähtivät tuhoamaan Avnenin georgialaiskylää, sillä sieltä Georgian panssarivaunut tulivat.

Georgian presidentti Mihail Saakašvili kertoo puolustaneensa Georgiaa lähettämällä armeijansa Etelä-Ossetiaan.

Tiivistetään ihmettely: Dziojevin pitäisi siis Georgian presidentin mielestä uskoa, että hänen kyläänsä puolustettiin tappamalla kylän asukkaita.

Sodan lopputuloksena Venäjän rauhanturvaajat partioivat entistä suuremmalla alueella Georgiassa. Ennen Tshinvalin ulkopuolella seissyt rauhanturvaajien tarkistuspiste on siirretty 20 kilometriä etelään Karaletin kylän laidalle, missä venäläiset tarkastavat autot.

Se on nöyryyttävää. Georgialaiset joutuvat omassa maassaan alistumaan sellaisen vieraan valtion tarkastettavaksi, joka juuri pommitti Georgiaa. Nöyryytys on vihan kasvualustaa. Hermot kiristyvät, sanotaan väärä sana, provosoidaan ja provosoidutaan. Niin ne sodat alkavat.

Karaletin kylässä georgialaiset jonottavat ruokaa maanantaina. Kylän kaupat on ryöstetty ja monet taloista poltettu. Jokainen saa kaksi kiloa jauhoa, puoli kiloa suolaa, 200 grammaa sokeria, 100 grammaa öljyä ja viisi tupakkaa.

"Voitteko kertoa jollekin, että emme voi käyttää peltojamme. Pelkäämme, että siellä on miinoja", sanoo Zura Haribekašvili nähdessään vieraan.

Hän ei tiedä kenelle asiasta pitäisi kertoa, sillä kylässä ei ole georgialaista poliisia. Venäläisiin rauhanturvaajiin ei luoteta, sillä venäläiset sallivat ryöstelyn sodan aikana.

Kylän miehet ovat jo järjestäneet oman yövartion osseettien varalta. Heidän mukaansa kylään tulee yhä öisin miehiä, ja heidän epäillään olevan ryöstöaikeissa.

Ja sitten tulee taas pyyntö.

"Voisitteko kertoa jollekin, että tarvitsemme nyt suojaa. Ihan sama kuka tulee, mutta jonkun pitäisi tulla", sanoo Tamaz Suhitašvili.

Hänen ja useiden muiden kyläläisten mukaan varhain sunnuntaiaamuna viiden maissa joku sytytti kylän kolme taloa palamaan.

Kylä on niin lähellä venäläisten rauhanturvaajien tarkistuspistettä, että sotilaat eivät olisi voineet olla sitä huomaamatta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi