14.8.2008 12:39
Georgian sota käytiin tietokoneella jo seitsemän vuotta sitten. Vuonna 2001 markkinoille tulleessa Ghost Recon -pelissä Venäjä ja Georgia ottavat yhteen Etelä-Ossetiasta.
Pelin tapahtumat ajoittuvat vuoden 2008 elokuulle, kertoo disclose.tv -verkkosivusto.
Räiskintäpelissä juoni ei ole aivan sama kuin oikeassa Kaukasian sodassa, mutta yhtäläisyyksiäkin on.
Pelissä venäläiset äärinationalistit ovat ottaneet haltuunsa Moskovan ja haluavat luoda uudelleen rautaesiripun.
Äärinationalistit saavat apua Georgian ja Baltian kapinallisilta ja pelin erikoisjoukkojen tehtävänä on taistella äärinationalisteja ja heidän tukijoitaan vastaan.
Erikoisjoukkoihin kuuluva pelaaja joutuu taistelemaan muun muassa eteläossetialaisia kapinallisia vastaan Georgian pohjoisosissa.
Ghosts-nimellä tunnetut erikoisjoukot taistelevat Georgian metsissä ja kylissä sekä avustavat Nato-joukkoja.
Venäjän hallitus valittaa YK:lle, että Yhdysvallat on sekaantunut Venäjän sisäisiin asioihin. Venäjä lähettää omia joukkojaan auttamaan kapinallisia.
Yhdysvaltain joukot joutuvat vetäytymään räiskinnän jälkeen ja erikoisjoukot ovat ainoa Yhdysvaltain armeijan yksikkö Georgiassa. Erikoisjoukko kuljetetaan lopulta helikopterilla Yhdysvaltain suurlähetystön katolta Tbilisistä.
Georgian hallitus pakenee Geneveen ja toimii pakolaishallituksena.
Tbilisi joutuu antautumaan ja Georgiasta tulee osa äärinationalistien Suur-Venäjää, johon jo kuuluvat Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan.
Venäjän joukot jatkavat iskujaan ja valloittavat Baltian valtiot.
Ghosts-joukot käyvät kuitenkin huimiin vastaiskuihin yhdessä Naton kanssa ja saavat takaisin osan Baltiaa. Vilna pommitetaan maan tasalle.
Ghosts-joukot pääsevät taistelujen jälkeen yhdessä Naton kanssa Venäjän äärinationalistien niskan päälle. Amerikkalaiset ja äärinationalisteja vastustavat venäläiset juhlivat voittoa Punaisella torilla.
Ghost Recon -sarjassa on myös muita pelejä. vuoteen 2011 sijoittuvassa pelissä Pohjois-Korea uhkaa ydinsodalla, vuoteen 2014 sijoittuvassa pelissä meksikolaiset kapinalliset hyökkäävät Yhdysvaltain ydinasevarastoihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi