8.8.2011 20:07
Brixton Road pidettiin sunnuntain mellakoiden takia suljettuna myös maanantaina.
Lontoo. 31-vuotias Donny päivystää etelälontoolaisen Brixtonin pääkadun päässä ja katselee alas kadulle.
Poliisi on sulkenut kadun. Eristysnauha luikertelee kaupan edessä. McDonald'sin ja KFC:n hampurilaisravintoloiden ikkunoita on murjottu. Kauempana urheiluliike on joutunut tuhopolton kohteeksi.
Tällainen on näky edellisyön lähiömellakan jälkeen.
Nyt poliisi tutkii rikospaikkaa. Ihmiset päällistelevät ympärillä ja miettivät, saavatko tapahtumat jatkoa myös ensi yönä.
Lontoon mellakat saivat sytykkeen viime torstaina, kun poliisi ampui pidätystilanteessa pohjoisessa Tottenhamin lähiössä 29-vuotiaan miehen.
Ei ole varsinainen yllätys, että öinen väkivalta on levinnyt muutaman muun lähiön ohella myös Brixtoniin. Poliisin ja erityisesti mustan väestön välit ovat vuosikymmenien ajan olleet kireät.
Britanniaa 30 vuotta sitten ravistelleet lähiölevottomuudet saivat alkunsa juuri Brixtonista. Sen jälkeen täällä on mellakoitu ainakin vuosina 1985, 1995 ja 2001.
Brixton on siistiytynyt takavuosista. On trendikkäitä kahviloita, ja pääkatu on kuin mikä tahansa lontoolainen kauppakatu. Mutta kadunkulmissa näkee myös, kuinka raha ja huumenyssäkät vaihtavat omistajaa.
Donnyn katse on vähän harhaileva.
"Vuonna 1995 oli paljon pahempaa. Kaikki olivat kaduilla: isot miehet, naiset, jokainen. Eilen liikkeellä oli vain nuoria. Katsoin touhua 40 minuuttia ja sanoin: lähden lipettiin", työtön 31-vuotias kahden pienen lapsen isä kertoo.
Se tuntuu olevan brixtonilaisten käsitys edellisyön tapahtumista: nuoriso ryösteli liikkeitä, lähinnä suuria merkkiketjuja.
Mutta pinnan alla on muutakin.
"Poliisi on täällä suuri ongelma. He kohtelevat epäreilusti, jos olet musta. He ottavat kiinni, tutkivat, pidättävät", Donny sanoo. Hänkin on ollut asemalla elokuun aikana. "Jotkut vain saivat nyt tarpeeksi."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi