18.4.2007 15:47
LDPR -puolueen puheenjohtaja Vladimir Žirinovski vastasi Helsingin Sanomien haastattelukysymyksiin Moskovassa.
moskova. Puoluejohtaja ja presidenttiehdokkaaksi lähtevä Vladimir Žirinovski epäilee, että Venäjän presidentti Vladimir Putin koettaa palata presidentiksi jo pian presidentinvaalien jälkeen. Venäjän perustuslain mukaan peräkkäisiä presidenttikausia ei voi olla enempää kuin kaksi.
Žirinovskin mukaan on mahdollista, että Kremlin ehdokas presidentiksi on nykyinen pääministeri Mihail Fradkov. Kun Fradkov on valittu maaliskuussa 2008 presidentiksi, hän ilmoittaa jostain syystä eroavansa jo syksyllä 2008. Ja silloin apuun huudetaan Putin.
Žirinovski uskoo vapaissa vaaleissa omien voitonmahdollisuuksiensa olevan hyvät.
Vauhdikkaana poliitikkona tunnettu Žirinovski naurahtaa, että voitettuaan hän palauttaisi Viipurin Suomelle. Žirinovski sanoo Helsingin Sanomille, että oikein toimiessaan suomalaiset eivät tosin olisi koskaan Viipuria edes menettäneet.
"Lenin matkusti Suomen läpi meille Pietariin. Te osallistuitte lokakuun vallankumoukseen", Žirinovski sanoo.
Hänen mielestään ei olisi kannattanut vallankumousta näin tukea ja länsimaiden ei olisi pitänyt koskaan tunnustaa Neuvostoliiton olemassaoloa.
Suomi olisi Žirinovskin mukaan voinut itsenäistyä Venäjästä, vaikka olisi toimittu lakien mukaan. Kun Neuvostoliittoa ei olisi koskaan perustettu, ei olisi myöskään ollut Suomen ja Neuvostoliiton välistä sotaa, missä Suomi menetti Viipurin.
"Ei olisi saanut siirtää Suomen rajaa, se oli sota, aggressio. Mutta ei olisi saanut myöskään lokakuussa 1917 tehdä vallankumousta", Žirinovski sanoo.
Haastattelu kokonaisuudessaan torstain Helsingin Sanomissa.
KUKAPopulisti kansan mieleen 18.4.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi