lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Haitilaiset odottavat turhautuneina avun saapumista

15.1.2010 5:17

Port-au-Prince. Yli kaksi vuorokautta tuhoisan maanjäristyksen jälkeen kymmenet tuhannet haitilaiset odottavat turhautuneina avun saapumista ulkomailta.

Ruumiita lojuu joka puolella, eikä pelastuneilla ole vettä eikä ruokaa tarpeeksi. He myös pelkäävät raunioihin juuttuneiden läheistensä puolesta. Isompia nostolaitteita ei ole Port-au-Princessä vielä näkynyt.

Reuters kertoo Time-lehden kuvaajan nähneen vihaisten haitilaisten alkavan kasaamaan parissa paikassa ruumiita tiesuluiksi Port-au-Princessä osoittaakseen mieltään hätäavun viipymiselle.

"Seuraava vuorokausi on kriittinen", sanoi pelastustöissä mukana ollut Yhdysvaltain rannikkovartioston edustaja.

Lentokenttä on viimeisten tuntien aikana täyttynyt eri maiden avustuslentokoneista. Yhdysvallat on ottanut ohjatakseen avustusryhmiä siellä.

Haitin Punainen Risti on täsmentänyt arviotaan maanjäristyksessä kuolleista. Haitin hallitukselta saamien tietojen valossa heitä olisi 40 000–50 000.

Yli 7 000 heistä on jo haudattu yhteiseen hautaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.