14.1.2010 9:59 | Päivitetty: 15.1.2010 1:27
Työntekijät käsittelivät ruumiita Port-au-Princen ruumishuoneen pihalla torstaina.
Port-au-Prince. Haitin maanjäristyksen uhrien määrä oli torstaina yhä pitkälti arvailujen varassa.
Haitin Punaisen Ristin arvion mukaan 45 000–50 000 ihmistä kuoli tuhoisassa maanjäristyksessä. Loukkaantuneita ja kodittomiksi jääneitä on jopa kolme miljoonaa.
Haitin viranomaisten arvio oli yli 100 000 kuollutta.
Senaattori Youri Latortue puolestaan sanoi uutistoimisto AP:lle aiemmin, että jopa 500 000 ihmistä on saattanut menettää henkensä.
"Tilanne on pahempi kuin hurrikaanin jälkeen", sanoi Jimitre Coquillon, joka työskenteli lääkärin apulaisena hotellin parkkipaikalle kyhätyssä ensiapupisteessä.
"Meillä ei ole vettä. Meillä ei ole mitään. Ihmiset tulevat kuolemaan janoon."
Myöhään illalla Suomen aikaa Haitin presidentti René Préval kertoi, että 7 000 ihmistä oli pystytty hautaamaan joukkohautaan.
Myöhemmin yöllä uutistoimisto Reuters välitti tietoa, että avun hitaudesta vihaiset haitilaiset olisivat alkaneet rakentaa ruumiista tiesulkuja. Tieto perustui silminnäkijähavaintoihin.
Kansainvälinen apu alkoi torstaina saapua Haitin maanjäristysalueelle. Yksi ensimmäisistä oli kiinalainen avustusryhmä, jonka jäsenet koostuivat suurimmaksi osaksi Kiinassa toukokuussa 2008 tapahtuneen maanjäristyksen pelastustöissä työskennelleistä. Kyseisessä järistyksessä kuoli tai katosi lähes 90 000 ihmistä.
Kiinalaisten koneen lastina oli 60 pelastustyöntekijän lisäksi 10 tonnia tarvikkeita: telttoja, ruokaa, lääkkeitä ja hoitovälineitä sekä rauniokoira.
Yhdysvallat lähetti torstaina lentotukialuksen, useita sotalaivoja ja yhteensä 3 500 sotilasta järjestyksenpitoon, pelastustöihin ja humanitaarisen avun jakajiksi.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoi sadan miljoonan dollarin avusta Haitille.
Britannian lähettämä avusturyhmä laskeutui torstain aikana naapurivaltioon Dominikaaniseen tasavaltaan ja jatkoi sieltä tuhoalueelle.
Pelastuskaluston puuttuessa lähes täysin, asukkaat ovat yrittäneet kaivaa raunioihin jääneitä ihmisiä käsin.
Port-au-Princen kaduilla makaa ruumiita, jotka on parhaassa tapauksessa peitetty lakanoilla.
"Apua tarvitsevia ihmisiä on liikaa. Meiltä puuttuu kalustoa, meiltä puuttuu ruumispusseja", Haitin Punaisen Ristin edustaja Pericles Jean-Baptiste sanoi.
Lääkärit ilman rajoja -järjestö on pyörittänyt kahta järistyksen jälkeen pystyssä pysynyttä sairaalaa ja pystyttänyt lukuisia telttoja hätäapupisteiksi ympäri Port-au-Princeä.
Myös maassa työskentelevät sadat kuubalaislääkärit ovat pystyttäneet lukuisia ensiapupisteitä.
YK:n 9 000 ihmisen suuruinen osasto varmistaa lentokentän ja sataman sekä hallinnollisten rakennusten turvallisuutta. Se myös yhdessä poliisin kanssa auttaa raivaustöissä ja yrittää ylläpitää järjestystä kaupungissa.
Toisten silminnäkijäraporttien mukaan paikalliset poliisit keskittyvät enemmän omien sukulaisten löytämiseen ja hautaamiseen, kuin järjestyksenvalvontaan.
CNN-televisiokanavan mukaan Port-au-Princessä on kuultu laukauksia. Kauppojen ryöstely alkoi välittömästi maanjäristyksen jälkeen.
Haitin maanjäristys on viime vuosien tuhoisimpia katastrofeja uhriluvulla mitattuna, arvioi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton. Hän vertaa katastrofia Aasian viiden vuoden takaiseen tsunamiin, jossa kuoli 220 000 ihmistä.
Clinton ei kuitenkaan antanut tarkkaa arviota maanjäristyksessä kuolleiden määrästä. Hän aikoo keskeyttää Aasian matkansa katastrofin takia ja matkustaa suoraan Washingtoniin.
Haitista on vaikeaa saada ketään puhelimitse kiinni, koska puhelinjärjestelmät ovat niin pahoin vaurioituneet.
Kirkon ulkomaanavun työntekijä Sylvia Raulo kuitenkin pystyi lähettämään yhden tekstiviestin torstaina aamulla Suomen aikaa.
”Saimme tekstiviestin häneltä aamuyöllä paikallista aikaa, että nyt matkapuhelin toimii. Kun yritimme soittaa hänelle, yhteys ei enää toiminutkaan”, kertoi Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Matti Ridanpää.
YK toivoo satojen miljoonien eurojen avustuksia Haitiin 15.1.2010
Raivauskalustoa ei saada Haitin järistysalueelle 15.1.2010
Suomi lähettää majoitusteltat kymmeniä YK:n työntekijöitä varten 15.1.2010
SPR:n liikkuva klinikka lentää Haitiin 15.1.2010
Haitilaiset odottavat turhautuneina avun saapumista 15.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi