lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Haitin loputon epätoivon kierre

13.1.2010 11:13

Haitia ravistellut tuhoisa maanjäristys on uusin käänne epätoivon kierteessä, joka on piinannut Karibianmeren saarivaltiota sen yli 200 vuotisen historian ajan.

Jatkuva poliittinen epävakaus, väkivaltaiset diktaattorit, yli 30 vallankaappausta ja toistuvat hurrikaanit sekä muut luonnonkatastrofit ovat koetelleet Haitia, joka on läntisen pallonpuoliskon köyhin maa ja täysin riippuvainen ulkomaisesta avusta.

Tiistaina sattunut 7 Richterin maanjäristys on voimakkain, mitä Haitissa on koettu vuoden 1770 jälkeen.

Haiti perustettiin vuonna 1804 ensimmäisen onnistuneen orjavallankumouksen jälkeen. Ensimmäiset johtajat ajoivat Haitin kuitenkin epäjärjestykseen.

Poliittinen sekasorto johti Yhdysvaltain merivoimien miehitykseen vuosina 1915–1934. Vuonna 1937 noin 18 000 haitilaista tapettiin Dominikaanisen tasavallan rajalla naapurimaan diktaattorin Rafael Trujillon toimesta.

Vuonna 1957 Francois "Papa Doc" Duvalier nousi valtaan ja aloitti 29 vuotta kestäneen terrorihallinnon. Kymmeniätuhansia ihmisiä tapettiin.

Vasta vuonna 1990 Haitissa pidettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit. Valtaan nousi köyhien suosikki, slummipappi Bertrand Aristide, joka kuitenkin syrjäytettiin seuraavana vuonna. Tuhannet pakenivat meren yli Floridaan.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton lähetti joukkoja Haitiin vuonna 1994 palauttaakseen Aristiden vallan. Hänet valittiinkin uudestaan vaaleissa vuonna 2000, mutta Aristide tuotti pettymyksen. Häntä syytettiin vaalivilpistä, miljoonien dollareiden avustusrahojen varastamisesta ja väkivaltaisten iskujen junailemisesta vastustajilleen. Aristide ajettiin maasta vuoden 2004 verisessä kapinassa.

Siitä lähtien järjestystä on pitänyt väliaikaishallitus yhdessä YK-joukkojen kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt väkivaltaisia yhteenottoja.

YK on kuvaillut Haitin ihmisoikeustilannetta "katastrofaaliseksi". Infrastruktuuri on lähes romahtanut, ja huumekauppa korruptoinut oikeusjärjestelmän.

Kaiken tämän keskellä Haiti on täysin puolustuskyvytön toistuvia luonnonkatastrofeja, kuten trooppisia myrskyjä, metsien tuhoutumisesta johtuvia tulvia ja maanjäristyksiä vastaan.

Esimerkiksi vuonna 2008 Haitiin iski neljä hurrikaania, jotka tappoivat yhteensä satoja ihmisiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.