sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Haitin tukikonsertti tuotti ennätykselliset 57 miljoonaa dollaria

24.1.2010 7:40 | Päivitetty: 24.1.2010 8:52

Kevin Mazur / REUTERS

Poptähti Madonna esiintyi "Hope For Haiti" -hyväntekeväisyyskonsertissa. Konsertilla kerättiin 40 miljoonaa euroa maanjäristyksen uhreille.

Poptähti Madonna esiintyi "Hope For Haiti" -hyväntekeväisyyskonsertissa. Konsertilla kerättiin 40 miljoonaa euroa maanjäristyksen uhreille.

Los Angeles. Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi järjestetty suurkonsertti keräsi lauantaina yli 57 miljoonan dollarin tuoton. Summa vastaa 40:tä miljoonaa euroa.

Hope For Haiti Now -konsertin järjestäjät ilmoittivat, että keräyssumma on kaikkien aikojen suurin yleisöltä tv-tukikonsertissa saatu katastrofiavun tukipotti. Tuoton myös arvioitiin edelleen kasvavan, kun esimerkiksi suuryritysten odotettiin lähtevän mukaan hankkeeseen.

Summan suuruuttaa kuvaa se, että esimerkiksi Yhdysvallat on presidentti Barack Obaman mukaan luvannut 100 miljoonan dollarin eli noin 70 miljoonan euron tuen Haitille. EU on luvannut kerätä noin 400 miljoonaa euroa.

Kaksituntisen tapahtuman esiintyjiksi oli saatu satakunta popmusiikin ja elokuvan maailmantähteä. Musiikista vastasivat avausesiintyjän Alicia Keysin lisäksi muiden muassa Madonna, Coldplay, Beyonce ja Jay-Z. Filmipuolta edustivat vetoomuksillaan esimerkiksi Denzel Washington, Leonardo DiCaprio ja Nicole Kidman.

Suomessa tukikonsertin näytti nauhoitettuna Yle Teema.

Helsingissä järjestetään sunnuntaina maamme oma tukikonsertti Haitin uhrien auttamiseksi. Tämän tapahtuman televisioi Ylen TV2.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.