lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Halonen tuomitsi Abhasian ja Etelä-Ossetian tunnustamisen

27.8.2008 17:05 | Päivitetty: 27.8.2008 22:36

Tukholma. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on tuominnut Venäjän päätöksen tunnustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyys.

Halonen kertoo, ettei hän ottanut kantaa asiaan vielä eilen tiistaina, koska ulkoministeri Alexander Stubb kommentoi asiaa Etyjin puheenjohtajana ja asiaa kommentoi omalta osaltaan myös pääministeri Matti Vanhanen. Lisäksi päätös on presidentin mukaan tuomittu EU:n hiljaisessa menettelyssä.

Halonen kertoi kokoontuneensa Georgian kriisin vuoksi hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kanssa kirjallisesti. Näin Halonen torjui kritiikin siitä, ettei hän ole kokoontunut ministerivaliokunnan kanssa ruotimaan Georgian kriisiä.

Valiokunnan ja presidentin yhteiset kokoontumiset ovat nykyisen perustuslain mukaan se toimielin, jossa määritellään Suomen kanta ja linja tärkeissä kysymyksissä.

Halonen kertoi myös, että hän näillä näkymin osallistuu maanantaina EU:n huippukokoukseen. "Näin on pääministerin kanssa alustavasti sovittu", Halonen sanoi.

Halonen puhui toimittajille Tukholmassa Itämeri-seminaarin yhteydessä.

Johtavien teollisuusmaiden ryhmä tuomitsi keskiviikkona Venäjän päätöksen tunnustaa Georgiasta eroon pyrkivien Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyys.

G7-maat sanovat yhteisessä lausunnossaan, että Venäjän päätös kyseenalaistaa maan sitoutumisen Kaukasuksen rauhaan ja turvallisuuteen. Maat vaativat Venäjää vetämään joukkonsa Georgiasta ja lopettamaan aseellisen voiman käytön.

G7-ryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Britannia, Saksa, Ranska, Italia, Japani ja Kanada.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.