13.1.2010 8:43
Washington. Haitissa viime yönä Suomen aikaa tapahtunut maanjäristys oli odotettavissa, amerikkalainen CNN-kanava kertoo. Amerikkalaiset asiantuntijat ovat varoittaneet jo vuosien ajan, että maanjäristyksen riski on suuri Hispaniolan saarella, jonka Haiti jakaa Dominikaanisen tasavallan kanssa.
Maanjäristyksen aiheuttamaa tuhoa lisää Haitin heikko infrastruktuuri. Yhdysvaltain Haitin-lähettilään Raymond Alcide Josephin mukaan infrastruktuuri on "parhaimpinakin aikoina surkea".
Rakennusten huono kunto paljastui viimeksi vuonna 2008, kun paikallisen koulun romahduksessa Port-au-Princessä kuoli 90 ihmistä ja 150 loukkaantui.
Toisaalta korkeiden kerrostalojen puuttuminen Haitin katukuvasta on saattanut vähentää uhrien määrää, amerikkalainen geologi arvioi CNN:lle.
Yli sadantuhannen ihmisen pelätään kuolleen Haitin maanjäristyksessä 14.1.2010
KOMMENTTIHaiti sai huomiota vasta kärsimyksen kautta 13.1.2010
Maailma kiiruhti Haitin avuksi 13.1.2010
TAUSTAHaitin loputon epätoivon kierre 13.1.2010
FAKTA2000-luvun pahimmat maanjäristykset ravisuttivat mannerlaattojen saumakohtia 13.1.2010
YK:n ja Maailmanpankin työntekijöitä kateissa Haitissa 13.1.2010
Ihmiset pakenivat kadulle Dominikaanisen tasavallan pääkaupungissa 13.1.2010
"Järistys tuntui ikuisuudelta" 13.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi