27.3.2008 20:26 | Päivitetty: 27.3.2008 21:23
Ruutukappaus hollantilaispoliitikko Geert Wildersin islaminvastaisesta elokuvasta.
AMSTERDAM. Alankomaalainen oikeistopoliitikko Geert Wilders julkisti torstaina Koraania kritisoivan elokuvansa. Elokuva julkistettiin Wildersin puolueen Partij voor de Vrijheidin (PVV) nettisivuilla.
Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters torstai-iltana.
Geert Wilders -niminen käyttäjä julkisti elokuvan myös Liveleak.com -videosivustolla.
Elokuva sisältää muun muassa otteita Koraanista sekä kuvamateriaalia muslimien kokoontumisista eri puolilta maailmaa.
Elokuva alkaa alun perin tanskalaislehti Jyllands-Postenissa julkaistulla kuvalla, jonka oli tarkoitus esittää profeetta Muhammedia. Elokuvan lopussa hahmon turbaanista lähtevä sytytyslanka palaa loppuun.
Tanskalaislehtien julkaisemat Muhammed-pilakuvat aiheuttivat valtavan kuohun muslimiyhteisöissä ympäri maailmaa. Muhammedin kuvan esittäminen on islamissa pyhäinhäväistys.
Wildersin elokuvassa on myös uutiskuvamateriaalia World Trade Centerin terrori-iskuista vuodelta 2001, Madridin terrori-iskuista vuodelta 2004 sekä islamia arvostelleen elokuvan ohjanneen alankomaalaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin murhasta vuodelta 2004.
Elokuvassa ollaan myös repivinään sivuja Koraanista, mutta kuvatekstissä kerrotaan, että kyseessä olisi oikeasti puhelinluettelo.
Alankomaiden televisioyhtiöt ovat kieltäytyneet esittämästä 15 minuuttia kestävää Fitna-elokuvaa.
Myös Alankomaiden hallitus on sanoutunut irti Wildersin näkemyksistä. Alankomaissa on osoitettu viime viikkoina mieltä elokuvaa vastaan ja julkistamisen pelätään loukkaavan muslimeja ja synnyttävän protesteja.
Wilders on aiemmin kutsunut islamin pyhää kirjaa Koraania "fasistiseksi", väkivaltaa lietsovaksi kirjaksi.
Hollannin 16 miljoonasta asukkaasta islaminuskoisia on noin 800 000. PVV-puolueella on Alankomaiden parlamentissa yhdeksän edustajaa.
Wilders poistaa tanskalaispilakuvan Koraanin-vastaisesta elokuvastaan 31.3.2008
Koraani-elokuva vedettiin pois verkkosivuilta uhkailujen vuoksi 29.3.2008
Suomalaiset kriisinhallintajoukot saivat varoituksen koraanifilmistä 29.3.2008
Suuret muslimimaat tuomitsivat Koraani-filmin 28.3.2008
Hollantilainen imaami: Eurooppa ei arvannut islamin voimaa 28.3.2008
EU-ministerit Koraani-kohusta: Sananvapautta ei pidä käyttää väärin 28.3.2008
Hollannin pääministeri tuomitsi Koraani-elokuvan 28.3.2008
Tanskalainen Muhammad-piirtäjä suivaantui Koraani-filmistä 28.3.2008
KOMMENTTIFitna on 17 minuutin provokaatio 28.3.2008
Koraani-elokuvan nettisivu suljettiin 23.3.2008
Hollantilaiset osoittivat mieltään Koraani-elokuvaa vastaan 22.3.2008
Hollanti nostamassa terroriuhkatasoa Koraani-filmin vuoksi 6.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi