lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Hollantilaisten tv-huijaus sai elinluovuttajat liikkeelle

1.6.2007 23:12 | Päivitetty: 2.6.2007 13:20

Fred Ernst / AP

Munuaissairaudesta oikeasti kärsivä Mirjam Duyst, hänen poikansa Cor ja aviomiehensä Tim katsoivat yhdessä huijaukseksi paljastunutta tosi-tv-ohjelmaa.

Munuaissairaudesta oikeasti kärsivä Mirjam Duyst, hänen poikansa Cor ja aviomiehensä Tim katsoivat yhdessä huijaukseksi paljastunutta tosi-tv-ohjelmaa.

Pilaksi paljastunut tosi-tv-ohjelma munuaisten luovuttamisesta on saanut tuhannet ihmiset todella rekisteröitymään elinluovuttajiksi Hollannissa.

Järjestäjät paljastivat vasta aivan viime tingassa, että perjantaina parhaaseen katsoja-aikaan esitetty ohjelma oli huijausta.

Ohjelmassa 37-vuotiaan, kuolemansairaaksi esitellyn Lisan piti valita kenelle kolmesta kilpailijasta hän luovuttaa munuaisensa kuolemansa jälkeen.

Järjestäjät paljastivat kuitenkin viime minuutilla, että "Lisa" on täysin terve näyttelijä. Kilpailijat olivat todella sairaita, mutta mukana juonessa.

Ohjelman tekijät kertoivat perjantaina, että he halusivat tempauksellaan vain kiinnittää huomiota siihen, että elinluovuttajista on pulaa Hollannissa.

Tavallaan tässä onnistuttiinkin. Ohjelman aikana yli 12 000 ihmistä rekisteröityi elinluovuttajaksi tätä varten avatussa ilmaisnumerossa. Kilpailussa annetuista tekstiviestiäänistä saadut tulot luovutetaan munuaistautitutkimukselle.

BNS-televisioyhtiön järjestämä show oli kaikkien aikojen toiseksi katsotuin ohjelma kotimaassaan. Katsojia oli 1,2 miljoonaa.

Ennen kuin huijaus paljastettiin, tosi-tv-ohjelma ehti herättää laajaa paheksuntaa eri puolilla maailmaa. Hollannissa esimerkiksi pääministeri Jan Peter Balkenende tuomitsi idean.

Ohjelmaa ehdittiin perjantaina epäillä myös tv-kanavan markkinointitempuksi, mutta se keräsi myös paljon kehuja.

"Meitä kaikkia huijattiin, mutta se ei ole tärkeää. Tärkeää on että elinluovutusongelmalla on nyt kasvot", sanoi hollantilaisen munuaispotilaiden järjestön johtaja Chel Mertens.

Myös Hollannin opetus- ja viestintäministeri Ronald Plasterk kuvaili ohjelmaa "hyvin älykkääksi" ja kehui sen tehneen loistavaa työtä elinluovutuksen nostamiseksi julkisuuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.