3.5.2009 7:20
Kiinalaissotilas keskusteli karanteenihotellin turvamiehen kanssa Hongkongissa lauantaina.
Hongkongissa sikainfluenssariskin vuoksi karanteeniin määrätyssä hotellissa on neljä suomalaista.
Konsuli Ulpu Koskinen Hongkongin pääkonsulaatista kertoi, että hotellissa on yhteensä kolme naista ja yksi mies, jotka olivat saapuneet Hongkongiin lomamatkalle.
Paikalliset viranomaiset vahvistivat suomalaisten määrän Koskiselle varhain aamulla Suomen aikaa. Eilen pääkonsulaatilla oli varma tieto vain yhdestä suomalaisesta.
Suomalaiset voivat hyvin, eikä heillä ole sikainfluenssan oireita. Heiltä mitataan lämpö kerran päivässä. Jos kuumeoireita esiintyy, mitataan lämpö kolme kertaa päivässä ja heidät viedään sairaalahoitoon, Koskinen sanoi.
"He kaikki suhtautuvat hyvin rauhallisesti tapahtuneeseen. Nyt sitten odotellaan, miten aika kuluu", Koskinen kertoi.
Suomalaiset joutuvat olemaan karanteenissa toukokuun 8. päivään saakka. Heidän lentoaikataulunsa menevät uusiksi, sillä suomalaiset olivat saapuneet Hongkongiin alun perin vain pitkäksi viikonlopuksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi