14.2.2010 9:04
Purjelautailja surffasi vuonna 1995 A2-mottoritiellä Hollanissa. Tulvan aiheutti viereisen Waal-joen tulviminen.
Oslo. YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on liioitellut raportissaan merenpinnan kohoamista Hollannissa. Vuonna 2007 julkaistussa raportissa väitettiin, että Hollannista yli puolet on merenpinnan tason alapuolella.
Hollannin viranomaisten mukaan maan pinta-alasta vain neljännes on meren pinnan alapuolella ja neljännes taas jokien tulvavesien vaaravyöhykkeessä. IPCC myöntää sekoittaneensa raportissaan nämä seikat.
IPCC on viime aikoina ollut voimakkaan arvostelun kohteena. Tammikuussa se joutui myöntämään, että Himalajan jäätikköjen sulamisvauhtia oli yliarvioitu.
Paneeli kuitenkin korostaa, että virheet eivät kumoa raportin ydinpäätelmää, jonka mukaan ihmisten aiheuttamat fossiiliset päästöt aiheuttavat maapallon lämpenemistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi