16.8.2009 21:00
PEKING. "Ihmislihaiset hakukoneet" on kasvava ilmiö Kiinassa. Tiedonhakijat eivät kaiva tietoja vain netin kautta, vaan selvittävät yksityiskohtia kulloisestakin tapauksesta myös perinteisin keinoin – kuten hakemalla asiakirjoja – ja kertovat löydöistään verkossa toisille nettikansalaisille.
Kyseessä on eräänlainen miljoonien kansalaisjournalistien verkosto. Termi "ihmislihainen hakukone" on syntynyt Kiinassa ja suora käännös kiinankielisestä ilmaisusta.
Esille nousseiden tapausten määrä kasvaa samalla kun internet leviää maassa yhä laajemmalle.
Ilmiö on toiminut yhteiskunnallisesti rakentavana, sillä nettikansalaiset ovat paljastaneet muun muassa lukuisia korruptiotapauksia.
Esimerkiksi hiljattain korruptoitunut viranomainen paljastui, kun kuvien perusteella selvitettiin hänen rannekellonsa olevan 25 000 dollarin arvoinen. Selvitysten jälkeen mies erotettiin.
Kansalaisten paljastuksilla on ollut myös kielteisiä puolia. Eräästä miehestä alkoi julkinen ajojahti, kun hänellä oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Nettikansalaiset saivat asiasta tiedon, kun miehen vaimo teki itsemurhan ja tämän päiväkirja vuodettiin internetiin. Mies sai muun muassa tappouhkauksia ja hänet erotettiin työpaikastaan.
Ensimmäistä kertaa tapaus johti Kiinassa oikeuskäsittelyyn. Oikeus katsoikin miehen olleen oikeassa ja tuomitsi internetsivuston korvauksiin paljastusten vuoksi. Oikeus käsitteli aihetta "kyberväkivaltana" ja "huolestuttavana ilmiönä".
Ihmislihaiset hakukoneet ovat myös pelästyttäneet tavalliset kiinalaiset. Koska kenestä tahansa voi tulla julkisen noitavainon kohde, pelätään omien tietojen antamista tai kuvatuksi tulemista.
Ongelmallista kansalaisnettijournalismissa on se, että verkossa leviävät tiedot saattavat olla vääriä, mutta niistä muodostuu lopulta totuuksia kun tarpeeksi moni niihin uskoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23