30.12.2008 10:37
Poika kantoi tavaroitaan tuhoutuneesta talosta Rafahissa Gazan eteläosassa.
Tunnelmat Israelissa ja palestiinalaisalueilla vaihtelevat paikalla olevan Helsingin Sanomien toimittajan Jukka Huuskon mukaan paikasta riippuen.
"Voi sanoa kyllä, että täällä ollaan ehkä valmistautumassa pidempään sotaan. Sotilaita ja poliiseja näkyy joka paikassa. Länsirannalla on paljon mellakoita. Tunnelma on hyvin jännittynyt", Huusko kertoi aamukymmeneltä autosta matkalla lähelle Gazan rajaa.
Reservistä palvelukseen kutsuttuja Israelin sotilaita ei Jerusalemin alueella juuri näy, koska joukkoja keskitetään lähelle Gazan rajaa, missä valmistaudutaan mahdolliseen maasotaan.
"Kukaan ei tiedä alkaako se. Poliitikot ovat täällä pyytäneet avoimesti ihmisiä valmistautumaan siihen, että sodasta voi tulla pidempi", Huusko sanoo.
Siviilejä on normaalisti kaduilla Jerusalemissa ja Länsirannalla. Sotatoimet eivät ainakaan vielä näy Huuskon mukaan Jerusalemissa.
Länsirannassa tunnelma on sen sijaan levoton ja pelokas.
"Siellä on ilmassa tukahdutettua epätoivoa. Ihmiset ovat kauhuissaan siitä voimasta, jolla Israel on hyökännyt Gazan puolelle."
Länsirannan asukkaat ovat Huuskon mukaan huolissaan, koska heillä on paljon läheisiä ja sukulaisia pommitusten kohteena olevan Gazan alueella.
Huuskon tapaamat israelilaiset ovat tukeneet sotaa vahvasti.
"He ovat kyllästyneet Hamasin jatkuvaan rakettituleen. He haluavat tehdä siitä lopun ja seisovat hallituksen ja armeijan takana."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi