lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ilmastoneuvottelut Bonnissa päättyivät turhautuneisiin tunnelmiin

6.8.2010 16:18

Neuvottelijoiden turhautuneisuus oli aistittavissa tänään Bonnissa päättyneissä ilmastoneuvotteluissa.

Viisipäiväinen Bonnin tapaaminen oli yksi tärkeimmistä keskusteluista ennen suurta ilmastokonferenssia Meksikon Cancunissa marras–joulukuussa. Nyt sovintoon pääseminen Meksikossa näyttää neuvottelijoiden mukaan hyvin epätodennäköiseltä.

"Tulin Bonniin toiveikkaana, mutta tässä vaiheessa olen hyvin huolissani koska jotkut maat perääntyvät edistyksestä, joka saatiin aikaan Kööpenhaminassa", sanoi Yhdysvaltojen ilmastoneuvottelija Jonathan Pershing.

Osa maista on palannut kysymyksiin, joista päästiin sopuun Kööpenhaminan ilmastokonferenssissa viime vuonna. Luonnosteksti ilmastosopimuksesta on saanut taas uusia lisäyksiä.

Bonnissakin käsitelty ilmastosopimuksen luonnos on pohjana, kun teollisuusmaat ja kehittyvät taloudet tapaavat seuraavan kerran neuvottelupöydän äärellä lokakuussa Kiinassa.

Merkittävä takaisku neuvotteluille aiheutui ilmastolain kariutumisesta Yhdysvalloissa. Senaatti luopui energialaissa kasvihuonepäästöjen leikkauksista, ja nyt laki keskittyy lähinnä öljynporauksen rajoittamiseen rannikolla.

Monet muut maat ovat tulkinneet Yhdysvaltojen hidastelun koko ilmastoneuvottelujen jumiutumisena.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.