sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Iranin valtion väitetään estäneen puhelut ja tekstiviestit

15.6.2009 23:00

Perjantaisten presidentinvaalien jälkeen Iranin matkapuhelinverkko on kärsinyt suurista ongelmista. Välillä koko verkko on kaatunut ja välillä jumitus on koskenut vain tekstiviestejä.

Opposition kannattajat ovat syyttäneet kännykkäongelmistaan Iranin valtiota, jonka epäillään kontrolloivan matkapuhelinliikennettä.

Matkapuhelinliikenteen rajoittaminen on erittäin helppoa, kertoo tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner Teknillisestä korkeakoulusta.

"Matkapuhelinverkot toimivat valtion myöntämällä lisenssillä, ja niissä on jo valmiiksi viranomaisliitännät esimerkiksi salakuuntelua varten. Teknisesti kontrollointi on erittäin yksinkertaista", Manner sanoo.

Kun puhelin avataan, se kytkeytyy kotiverkkoon, joka tunnistaa sen sim-kortin ja siihen liittyvät oikeudet. Kaikki tiedonsiirto on digitaalista, joten operaattori voi helposti yksilöidä eri toiminnot.

"Liittymästä voidaan estää pelkästään esimerkiksi tekstiviestit tai datapuhelut", Manner kuvaa.

Liittymän sulkemisesta tai sen rajoittamisesta päättää operaattori. Jos operaattori ei suostu yhteistyöhön, voi valtio uhkailla esimerkiksi toimintalisenssin menettämisellä.

Iranissa toimii viisi teleoperaattoria, joista merkittävin on Irancell. Irancell on pörssiyritys, jonka toinen suuromistaja on Iranin elektronisesta kehityksestä huolehtiva valtionyhtiö.

"Iranin kaltaisesta häirinnästä ei löydy paljon esimerkkejä muualta", Manner sanoo.

Suomessa vastaava vaatisi ainakin paljon byrokratiaa. Laittomasta matkapuhelinliikenteen seurannasta löytyy kuitenkin esimerkki myös Suomesta 1990-luvun lopulta, kun teleyhtiö Soneran johto ja turvallisuusosasto seurasivat kymmenien ihmisten puheluiden kestoja ja yhteystietoja.

Manner muistuttaa, että Iranin matkapuhelinongelmien takana voi yksinkertaisesti olla myös ylikuormitus. Tukiasemat eivät kata kymmenientuhansien ihmisten yhtäkkistä puheluliikennettä.

Helsingin Sanomilla oli maanantaina vaikeuksia saada yhteyttä iranilaisiin kännykkänumeroihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.