sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Mielenilmaukset Musavin puolesta jatkuvat Iranissa

17.6.2009 11:37 | Päivitetty: 17.6.2009 20:08

Irib / afp

Iran on estänyt ulkomaisten medioiden toiminnan maassa. Kuva on Iranin IRIB-television uutisista, joissa kerrotaan Teheranin mielenosoituksista.

Iran on estänyt ulkomaisten medioiden toiminnan maassa. Kuva on Iranin IRIB-television uutisista, joissa kerrotaan Teheranin mielenosoituksista.

Teheran. Kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat mielenosoituksiin Iranin pääkaupungissa Teheranissa. BBC:n tietojen mukaan oppositiojohtaja Mir Hossein Musavin kannattajat kerääntyivät kaupungin keskustaan iltapäivällä. Moni oli pukeutunut vihreään, joka oli Musavin vaalikampanjan väri, sekä mustaan mielenosoituksissa kuolleiden muistoksi.

BBC:n mukaan arviot mielenosoittajien määrästä vaihtelevat 70 000:sta jopa 500 000:een.

Ulkomaisten toimittajien raportointia Iranista on rajoitettu voimakkaasti. Kaduilla olevien ihmisten haastatteleminen ja kuvaaminen on kiellettyä.

Presidentti Mahmud Ahmadinejadin hallinto on kieltänyt protestit.

Eri lähteiden mukaan useita poliittisia aktivisteja ja toimittajia on pidätetty Teheranissa ja muualla maassa.

Musavi itse kehottaa kannattajiaan viettämään huomenna surupäivää kokoontumalla moskeijoihin tai marssimalla kaduilla. Presidentinvaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin seitsemän ihmistä.

Ahmadinejadin vaalivoittoa vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet viikonlopusta lähtien.

"Useita on haavoittunut ja joistakin on tullut marttyyreja. Pyydän kansaa ilmaisemaan solidaarisuutensa uhrien perheille ja kerääntymään moskeijoihin tai osallistumaan rauhanomaisiin mielenosoituksiin", Mousavi sanoi.

Hän julisti torstain surun päiväksi, koska viime viikon vaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin seitsemän ihmistä.

Levottomuuksia pidetään vakavimpina sitten islamilaisen vallankumouksen vuonna 1979. Kymmenettuhannet ihmiset marssivat Teheranissa myös keskiviikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.