21.11.2009 18:21 | Päivitetty: 21.11.2009 18:57
Veden pinnan laskettua lauantaina poliisi pääsi tarkastelemaan tulvatuhoja Cockermouthin kaduilla.
Cockermouth/DUBLIN. Irlannissa kamppailtiin lauantaina viime vuosikymmenten pahimpia tulvia vastaan. Samaan aikaan naapurimaassa Britanniassa pelastustyöt jatkuivat ennätystulvien jäljiltä.
Molempiin maihin ennustettiin lisää sateita.
Irlannin etelä- ja länsiosissa isot alueet olivat tulvavesien vallassa. Parisensataa sotilasta määrättiin auttamaan pelastustöissä muun muassa eteläisen Corkin kaupungin ympäristössä.
Hallitus pyrki järjestämään väliaikaista majoitusta kodeistaan pois joutuneille.
Ympäristöministeri John Gormley tutustui tuhoalueisiin "ennennäkemättömien " tulvien jäljiltä.
"Meille on kerrottu, että tällaista tapahtuu kerran 800 vuodessa. Kuolonuhreja ei ole ja se on onni", Gormley sanoi Irlannin radiossa.
Britanniassa pääministeri Gordon Brown tutustui Luoteis-Englannin tulvatuhoihin.
Vakavat tulvavaroitukset olivat edelleen voimassa useilla paikkakunnilla.
Veden pinta laski vähän lauantaina, minkä ansiosta pelastusmiehistöt pystyivät tarkistamaan rakennuksia ja varmistamaan, että asukkaat olivat turvassa.
Insinöörit puolestaan tarkistivat siltoja neljän sillan romahduksen jälkeen. Poliisi kuoli sillan romahduksessa perjantaina.
Poliisi kuoli Britannian tulvissa, sadat pakenivat kodeistaan 20.11.2009
Tulvat katkoivat teitä Britanniassa 20.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi