perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Isättömät hiiret elävät pidempään

5.12.2009 12:04

AFP

Kahden naaraan poikaset olivat terveitä ja pitkäikäisiä, mutta ne jäivät pienemmiksi kuin normaalit hiiret.

Kahden naaraan poikaset olivat terveitä ja pitkäikäisiä, mutta ne jäivät pienemmiksi kuin normaalit hiiret.

Pitkän iän salaisuus näyttää olevan kaksi äitiä. Kun hiiren kaikki geenit tulevat naaraalta eikä yhtään koiraalta, se elää kolmanneksen pidempään kuin normaali hiiri.

Japanissa tehtyä havaintoa pidetään läpimurtona pitkäikäisyyden selvittämisessä. Lähes kaikilla nisäkkäillä naaraat elävät pidempään kuin koiraat, mutta naaraiden pitkäikäisyyden salaisuus on hakusessa.

Japanilaiset tutkijat pääsivät vastauksen jäljille kehittämällä geneettisesti manipuloidun hiiren, jonka kaikki geenit tulevat naarailta. Ensin tutkijat ottivat vastasyntyneeltä hiireltä munasolun ja eristivät ja manipuloivat sen geenejä "siittiösolumaisiksi". Tämän jälkeen geneettinen materiaali siirrettiin täysikasvuiselta hiireltä eristettyyn munasoluun ja siirrettiin naaraan kohtuun kasvamaan.

Näin syntyneillä poikasilla oli siis kaksi emoa. Koiraan geenit puuttuivat kokonaan.

Poikaset olivat terveitä, mutta ne jäivät pienemmiksi kuin normaalit hiiret. Myös manipuloitujen hiirten immuunijärjestelmä näytti toimivan paremmin kuin tavallisilla hiirillä. Todellinen yllätys odotti kuitenkin kokeen loppuvaiheessa, sillä manipuloidut hiiret elivät 30 prosenttia pidempään kuin hiiret normaalisti.

Tulos viittaa siihen, että koiraiden lyhyempi elinikä johtuisi vain siittiöiden kantamasta geenistä tai geeneistä.

Tutkijoiden mukaan löytö tukee teoriaa, jonka mukaan koiraat ovat tehneet evoluution aikana vaihtokaupan lisääntymiskykynsä ja elinikänsä välillä. Lähes kaikilla nisäkkäillä koiraat ovat naaraita suurempia, sillä suuret koiraat kykenevät paremmin puolustamaan reviiriään tai kumppaniaan kilpailijoita vastaan.

Suuri koko ei kuitenkaan ole tullut vailla uhrauksia ja sen seurauksena koiraiden elinikä on lyhentynyt.

Tutkimuksen julkaisi Human Reproduction.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.