21.5.2011 23:27 | Päivitetty: 22.5.2011 12:35
Purkautuvasta Grimsvötn-tulivuoresta nouseva savupatsas yltää jopa 15 kilometerin korkeuteen.
Islannin aktiivisin tulivuori Grimsvötn alkoi purkautua lauantaina.
Tulivuori sijaitsee Vatnajökull-jäätiköllä maan kaakkoisosassa.
Myöhään illalla tulivuoresta nousi valkoista savua noin 15 kilometrin korkeuteen, kertoi geologi Hjorleifur Sveinbjörnsson uutistoimisto Reutersille. Purkausta ovat säestäneet useat pienet maanjäristykset.
"Se voi olla suuri purkaus, mutta tuskin viimevuotisen kaltainen", Sveinbjörnsson sanoi viitaten Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaukseen.
Eyjafjallajökullin tulivuoresta purkautui viime keväänä Euroopan ylle levinnyt tuhkapilvi. Se sotki pahasti Euroopan lentoliikenteen. Lentoala menetti tuhkapilven vuoksi arviolta lähes 1,5 miljardia euroa.
Grimsvötn-tulivuori purkautui viimeksi vuonna 2004, ja tutkijat ovat odottaneet uutta purkausta. He ovat ennustaneet, että purkaus jäisi pieneksi, eikä tulivuoren tuhka aiheuttaisi mittavia ongelmia lentoliikenteeseen.
Tutkijoiden mukaan Grimsvötnin tuhka on karkeampaa kuin Eyjafjallajökullin tuhka, minkä vuoksi sen uskotaan laskeutuvan maan pinnalle nopeammin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi