3.8.2006 8:22
Kerrostalon pommituksessa Qanassa kuoli kymmeniä ihmisiä, joukossa useita lapsia.
JERSUSALEM / BEIRUT. Israelin armeija myöntää raportissaan, että siviilien majapaikkana toimineen kerrostalon tuhoaminen Qanan kaupungissa oli virhe.
Armeija perustelee pommittamista kuitenkin sillä, että Hizbollah käytti alueen taloja suojinaan ja asevarastoinaan. Pommituksessa kuoli viimeisen tiedon mukaan liki 30 ihmistä, heistä useimmat naisia ja lapsia.
Myöhään keskiviikkona julkaistun selvityksen mukaan Israelin armeija ei tiennyt talossa olleen siviilejä. Taloa ei olisi pommitettu, jos siviileistä olisi tiedetty, raportissa vakuutetaan.
Armeijan ohjesääntöjen mukaan pommitetut rakennukset kuuluivat "epäilyttäviin rakenteisiin". Alueen siviilejä oli kehotettu poistumaan, koska Hizbollahin arveltiin käyttävän taloja asevarastoinaan. Raportin mukaan alueelta oli ammuttu yli 150 rakettia Israeliin.
Esikuntapäällikkö Dan Halutz pahoitteli siviiliuhreja, mutta syytti Hizbollahia siviilikohteiden käyttämistä kilpenään. Tapauksen johdosta armeija aikoo tarkentaa ja päivittää ohjesääntöjään.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi keskiviikkona oman selvityksensä perusteella, että iskussa kuoli 28 ihmistä. Lisäksi 13 ihmistä on edelleen kateissa.
Libanonilaislähteet puhuvat yhä 56 kuolleesta. HRW:n mukaan virheellinen käsitys uhrien määrästä perustui listaan, jonka mukaan 63 ihmistä olisi hakenut suojaa tuhoutuneesta talosta.
Human Rights Watchin tutkijat eivät löytäneet Israelin tuhoamasta rakennuksesta Hizbollahin asevarastoa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi