lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Israel sanoo olevansa täydessä sodassa

28.12.2008 20:00 | Päivitetty: 29.12.2008 12:37

Hatem Moussa / AP

Israel iski maanantaina Gazan islamilaiseen yliopistoon.

Israel iski maanantaina Gazan islamilaiseen yliopistoon.

GAZA/JERUSALEM. Israel kertoo olevansa täydessä sodassa palestiinalaisten Hamas-järjestöä vastaan. Armeija on julistanut puolentoista miljoonan asukkaan Gazan suljetuksi sotilasalueeksi ja ryhtynyt valmistelemaan ilmeisesti maaoperaatiota.

Israel kiihdytti ilmaiskuja palestiinalaisjärjestö Hamasin hallinnoimalle Gazan kaistalle maanantain vastaisena yönä. Kolme päivää kestäneiden iskujen on kerrottu vaatineen jo 307 palestiinalaisen hengen.

Haavoittuneita kerrotaan olevan yli 1  400. Joidenkin tietojen mukaan haavoittuneiden lukumäärä olisi huomattavasti pienempi, eli noin 650.

Uhrien joukossa on useita lapsia ja muita siviilejä. Suurin osa kuolleista on kuitenkin Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön jäseniä

Israelin armeija on julistanut Gazan kaistan raja-alueet suljetuksi sotilasalueeksi. Kaikki alueella olevat tiet suljetaan niin, että vain paikalliset asukkaat saavat liikkua niillä.

Aikaisemmin samantyyppisiä päätöksiä ovat seuranneet Gazassa suoritetut maaoperaatiot.

Yön aikana Israelin sotakoneet pommittivat muun muassa Hamasin johtajan Ismail Haniyan asunnon viereistä rakennusta sekä suurta pakolaisleiriä. Leirissä ensisijaisena kohteena oli moskeija, mutta pommituksessa sai surmansa palestiinalaisten mukaan myös viisi kodissaan ollutta lasta.

Varhain aamulla Israelin kerrottiin iskeneen sisäministeriön rakennuksiin.

Israel on myös jatkanut panssariensa keskittämistä Gazan vastaiselle rajalle. Israel on valmistautunut mahdolliseen maahyökkäykseen kutsumalla aseisiin 6 700 reserviläistä.

Armeijan tiedottajan mukaan joukot valmistautuvat "päiviä kestävään operaatioon".

Israelin poliittinen johto sanoo hyökkäyksen jatkuvan maan saamasta kansainvälisestä arvostelusta huolimatta. Israelin pääministerin Ehud Olmertin tiedottajan mukaan operaation tavoitteena on varmistua siitä, että Etelä-Israelin asukkaat voivat elää turvassa Hamasin "terrorilta ja rakettihyökkäyksiltä.

Aiemmin yöllä Israel pommitti Gazan islamilaista yliopistoa. Yliopistolla on Hamasille tärkeä symbolinen merkitys.

Silminnäkijöiden mukaan yliopistoaluetta koetteli räjähdysten sarja. Iskut kohdistuivat etenkin yliopiston laboratoriorakennuksiin.

Israelin armeijan edustajan mukaan rakennuksissa kehitettiin raketteja, räjähteitä ja sähkölaitteita, joita palestiinalaistaistelijat ovat käyttäneet.

Israelin puolustusministeriö on kertonut, että maa aikoo päästää maanantaina sata avustusrekkaa Gazan alueelle.

Israelin ilmavoimat pommitti sunnuntaina kymmeniä Gazan kaistan ja Egyptin alueen välille kaivettuja tunneleita. Ilmahyökkäysten kohteina oli myös Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön turvallisuusjoukkojen laitoksia, moskeija, televisioasema ja noin 60 muuta maalia eri puolilla Gazaa.

Sadat Gazan asukkaat murtautuivat Egyptin raja-aidan läpi Rafahin alueella ainakin neljässä kohdassa. Joidenkin ihmisten kerrottiin haavoittuneen Egyptin rajavartijoiden laukauksista. Egypti lähetti paikalle lisäjoukkoja.

Israel kutsui sunnuntaina palvelukseen 6 700 reserviläistä. Gazan rajoille oli keskitetty satoja panssariajoneuvoja.

"Tavoitteemme ei ole miehittää Gazaa uudelleen", sanoi Israelin ulkoministeri Tzipi Livni kuitenkin sunnuntaina.

Israelin mukaan Hamas on ampunut Gazazta 150 rakettia kolmen viime päivän aikana. Iskuissa kuoli launtaina yksi israelilainen mies.

Sunnuntaina kaksi raketeista putosi Ashdodin kaupunkiin noin 38 kilometrin päähän Gazasta eli kauemmas kuin koskaan aikaisemmin. Israel sanoi ennen lauantain hyökkäystä, että yhä suurempi osa maasta on rakettiuhan alainen.

Gazan kadut olivat tyhjillään sunnuntaina, kun ihmiset pysyivät kotona ilmahyökkäysten pelossa.

Parin leipomon edustalla oli pieniä jonoja. Koulut oli suljettu, koska Hamasin hallinto julisti kolmen päivän suruajan pommitusten uhrien muistoksi lauantaina.

Monet Hamasin poliisit olivat vetäneet siviilipuserot asepukujensa päälle ja liikkuivat pitkin seinänvieriä, jotta Israelin lentäjien olisi vaikeampi havaita heitä.

Palestiinalaiset sanoivat Israelin tuhonneen moskeijan Gazan keskussairaalan lähettyvillä. Israelin armeijan mukaan moskeija oli "terroristitoiminnan tukikohta".

Lentokoneet polttivat eteläisessä Gazassa säiliöauton, josta levinnyt palava polttoaine sytytti useita taloja tuleen. Iskujen kohteena oli myös varasto, joka palestiinalaisten mukaan sisälsi lääkintätarvikkeita.

Paikallisten asukkaiden mukaan säiliöauton lasti ja varaston tarvikkeet oli salakuljetettu Egyptistä tunneleiden kautta.

Länsirantaa hallitseva palestiinalaisten maltillinen presidentti Mahmud Abbas syytti sunnuntaina Hamasia siitä, että se oli aiheuttanut tulitauon rikkoutumisen Israelin kanssa. Abbas kehotti Hamasia ja Israelia uuteen aselepoon.

YK:n turvallisuusneuvosto toivoi New Yorkissa Gazan rajanylityspisteiden avaamista, jotta alueelle saataisiin humanitaarista apua.

Israelin puolustusministeri Ehud Barak salli rajoitettujen polttoaine- ja lääke-erien kuljetukset Gazaan.

Barak sanoi kuitenkin, ettei Israel "oikeastaan" voi hyväksyä tulitaukoa Hamasin kanssa.

Hamasin johtajat siirtyivät salaisiin piilopaikkoihin ennen lauantain ilmapommitusten alkamista ja kytkivät matkapuhelimensa pois päältä. Gazan televisio lähetti Hamasin pääministerin Ismail Hanian puheen, mutta lähetyksestä ei käynyt ilmi, milloin puhe oli nauhoitettu.

Lentokoneet pommittivat televisioasemaa sunnuntaina. Televisio jatkoi lähetyksiään ulkolähetysauton avulla.

Kolme Hamasin johtoon kuuluvaa sai lauantaina surmansa pommituksissa, sanoi israelilainen Haaretz-lehti.

"Nämä iskut vahvistavat kannatustamme kansan keskuudessa, sotilaallista voimaamme ja politiikkaamme", sanoi Hamasia edustava poliitikko Mushir al-Masri. "Me kestämme, menemme eteenpäin, emme antaudu, emme horju", Masri sanoi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.