15.7.2006 16:13 | Päivitetty: 17.7.2006 15:28
Pelastustyöntekijät kantoivat ruumista Haifan kaupungin sunnuntaisten raketti-iskujen jälkeen.
Jerusalem/Beirut. Libanonin television mukaan israelilainen F-16-hävittäjä on ammuttu alas Libanonissa. Israel ei ole vahvistanut tietoa.
Libanonin televisio näytti kuvaa tuhotun koneen jäännöksistä.
Nelikerroksinen asuinrakennus on sortunut israelilaiseen Haifan satamakaupunkiin tehdyssä raketti-iskussa, kertoo Israelin televisio. Varmoja tietoja uhreista ei toistaiseksi ole. Israelin television mukaan sortunut rakennus syttyi tuleen.
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan israelilaiset maavoimat ovat aloittaneet pienimuotoiset operaatiot Libanonissa.Israel ja Hizbollah ovat tehneet iskuja puolin ja toisin viime yöstä alkaen.
.
Ainakin 17 libanonilaista on kuollut Israelin tekemissä iskuissa maanantain ja sunnuntain välisen yön aikana. Lisäksi useita kymmeniä on loukkaantunut. Israel iski varhain aamulla sotilastukikohtaan Abdessa Pohjois-Libanonissa. Ainakin seitsemän sotilaan kerrotaan kuolleen. Lisäksi Israel teki ilmaiskuja itäiseen Baalbekiin sekä Beirutiin.
Israelin armeija on myös uhannut katkaista sähköt Libanonista. Mikäli Hizbollahin raketti-iskut eivät lopu, armeija tuhoaa Libanonin sähkönjakeluverkoston. Asiasta kertoi israelilainen televisiokanava Channel 10 korkeisiin sotilaslähteisiin viitaten.
Myös Hizbollah on tehnyt yöllä iskuja Israeliin. Illalla Hizbollahin raketti iski entistä syvemmälle Israeliin, noin 50 kilometriä rajalta etelään sijaitsevaan Afulaan. Israelin armeijan mukaan raketteja iskeytyi myös Nasaretin esikaupunkialueelle ja muihin läheisiin kyliin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32