sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Italialaiset auringonottajat yrittivätkin auttaa hukkuneita romanityttöjä

26.7.2008 12:48

AFP

Kuvaajan käyttämä objektiivi ja rajaus saivat aikaan vaikutelman, että turistit jatkoivat auringonottoa uimarannalla tyttöjen ruumiista piittaamatta.

Kuvaajan käyttämä objektiivi ja rajaus saivat aikaan vaikutelman, että turistit jatkoivat auringonottoa uimarannalla tyttöjen ruumiista piittaamatta.

Kohu italialaisella rannalla sattuneesta hukkumistapauksesta on osoittautunut paisutelluksi.

Kohu syntyi, kun kaksi romanityttöä hukkui noin viikko sitten italialaisella uimarannalla. Tapauksesta maailmalle levinneet kuvat todistivat, että ihmiset jatkoivat auringonottoa, vaikka tyttöjen ruumiit makasivat peitettyinä rannalla. Ulkomaisten lehtien mukaan turistit eivät piitanneet myöskään avunhuudoista.

Nyt otokset ottanut kuvaaja Alessandro Garofalo kertoo uutistoimisto TT:n mukaan, että kuvat olivat harhaanjohtavia.

"Ihmiset olivat järkyttyneitä ja auttoivat", hän korjaa. Hänen mukaansa noin puolet ihmisistä jatkoi auringonottoa, mutta loput auttoivat tai poistuivat rannalta.

Kuvaaja kertoo ottaneensa useita erilaisia kuvia. Joidenkin kuvien perusteella näytti siltä, että lomailijat eivät välittäneet tapauksesta. Osa otoksista kuitenkin kuvasi ihmisiä, jotka olivat selvästi järkyttyneitä ja auttoivat kantamaan arkkuja.

Garofalon mukaan lehdet valitsivat kuvia, joissa ihmiset näyttivät piittaamattomilta.

Vaikutelmaa lisäsi myös Garofalon käyttämä objektiivi, joka sai auringonpalvojien ja ruumiiden välisen etäisyyden näyttämään todellista lyhyemmältä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.