7.12.2009 11:55
Ympäristöaktivistien ryhmä osoittaa mieltään Kööpenhaminassa ennen YK:n ympäristökokouksen alkua.
Kööpenhamina. YK:n ilmastokokous alkoi maanantaiaamuna Kööpenhaminassa suuren hälinän keskellä.
Kokouspaikan, Bella Center -messukeskuksen eteen oli kerääntynyt lukuisia kansalaisjärjestöryhmiä, jotka evästivät sisään jonottavaa kokousväkeä. Järjestöt olivat vastassa myös itse messukeskuksessa.
Tarjolla oli muun muassa Greenpeacen keittämää luomukahvia ja australialaisten nuorten järjestämää meditaatiota. WWF ohjasi kokousväen valitsemaan kahdesta portista: punainen reitti tie johti maailmanlaajuiseen ilmaston lämpenemiseen, vihreä ilmaston suojeluun.
Kansalaisjärjestöt odottavat, että Kööpenhaminassa syntyisi reilu, kunnianhimoinen ja sitova ilmastosopimus, jonka lähtökohtana on maailmanlaajuisen keskilämpötilan rajoittaminen mahdollisimman paljon alle kahden asteen. Sitä pidetään ihmiskunnan kannalta kriittisenä rajana.
Jotta kahden asteen saavuttamiseen päästäisiin, järjestöjen mielestä päästöjä pitää vähentää nopeammin ja enemmän kuin hallitukset ovat tähän asti esittäneet.
Järjestöt vaativat, että globaalit päästöt pitää saada laskuun viimeistään vuoteen 2017 mennessä ja että vuoteen 2020 mennessä teollisuusmaiden olisi leikattava päästöjään vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
Ripeitä toimia odotetaan myös kehitysmaiden auttamiseksi ja trooppisen metsäkadon torjumiseksi.
Auliisti kokousväkeä auttoivat myös paikalliset asukkaat.
Kööpenhaminalaiset voivat tosin saada hermoromahduksen kahden viikon aikana, kun sadat eksyneet kokousvieraat kysyvät tietä junalle, metroon tai messukeskukseen. Vielä maanantaina siellä täällä harhailevia ulkomaalaisia avustettiin ystävällisesti.
Suomi sai ympäristöjärjestöjen torut Kööpenhaminassa 7.12.2009
Ilmastokokous: Kaikkien pitää valmistautua ekologiseen elämään 7.12.2009
Kahden viikon ilmastofoorumi alkaa Kööpenhaminassa 7.12.2009
Kiotosta Kööpenhaminaan 7.12.2009
FAKTATavoitteena poliittinen sopimus 7.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi