12.2.2006 17:46 | Päivitetty: 13.2.2006 17:45
Keskusrikospoliisi selvittää, onko Suomen Sisu -järjestö rikkonut kuvat julkaistessaan lakia. Järjestö julkaisi Jyllands Posten -lehden kohua herättäneet profeetta Muhammedin pilakuvat internet-sivullaan. Krp:n tiedottajan Tuula Kyrénin mukaan pyyntö juridisten seikkojen selvittämiseksi tuli sisäministeriöstä. Kyrénin tietoon ei ole tullut, että kukaan olisi jättänyt asiasta tutkintapyyntöä. ”Tilanne on se, että krp selvittää ministeriön pyynnöstä asiaa. Selvityksissä ei ole vielä tämän päivän aikana päästy mihinkään lopputulokseen. Huomiseen menee ennen kuin asiaan saadaan jotakin valoa”, Kyrén kertoo STT:lle
Kansallismieliseksi itsensä nimeävä Suomen Sisu sanoo julkaisseensa kuvat kotisivuillaan vastalauseena Ruotsin valtiolle. Suomen Sisun mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisi ja ulkoministeriö sulkivat sverigedemokraternan ja sen äänenkannattajan SD-Kurirenin sivut sen jälkeen, kun niillä oli julkaistu kohutut pilapiirrokset.
Sverigedemokraterna-puolueen lehden SD-Kurirenin verkkosivut kuitenkin suljettiin vain hetkeksi, mutta ne aukaistiin uudelleen, kun niistä oli poistettu kiistelty kuva. Ruotsindemokraattien verkkosivuja ylläpitävä Levonline-yhtiö sulki sivut, ei Ruotsin turvallisuuspoliisi eikä ulkoministeriö.
Ruotsin ulkoministeri Laila Freivalds kielsi jyrkästi, että hallitus olisi osallinen Muhammed-kuvan julkaisseiden sivujen sulkemiseen. Turvallisuuspoliisin johto myönsi soittaneensa sivuja ylläpitävään yritykseen.
Levonlinen toimitusjohtaja Torkel Nyberg vakuutti ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle, että päätös sivujen sulkemisesta oli yksin heidän omansa, mutta he olivat kyllä keskustelleet asiasta ulkoministeriön ja turvallisuuspoliisin kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi