sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kahden viikon ilmastofoorumi alkaa Kööpenhaminassa

7.12.2009 4:25

Pawel Kopczynski / reuters

Äiti ja tytär katselivat Kööpenhaminan keskustassa sunnuntaina suurta maapalloa, joka on osa ilmastoaiheista installaatiota.

Äiti ja tytär katselivat Kööpenhaminan keskustassa sunnuntaina suurta maapalloa, joka on osa ilmastoaiheista installaatiota.

Kööpenhamina. Maanantaina alkava YK:n maailmanlaajuinen ilmastokokous on muuttanut Kööpenhaminan kahden viikon ajaksi suureksi ympäristöfoorumiksi.

Varsinaiselle kokouspaikalle Bella Center -messukeskukseen mahtuu jopa 15 000 ihmistä, mutta halukkaita tulijoita olisi tuplasti. Kansalaisjärjestöjen osallistumista päätettiinkin rajoittaa jo ennen kokouksen virallista alkua ahtauden vuoksi.

Mutta kokous näkyy muutenkin kaikkialla. Kööpenhaminassa järjestetään ilmastoteemaan liittyviä satoja oheistapahtumia: messuja, seminaareja ja aktivistien mielenosoituksia. Väenpaljous näkyi sunnuntaina jo selvästi kaupungin keskustassakin.

Kaikkiaan 192 valtion edustajat neuvottelevat kahden viikon ajan ilmastosopimuksesta, jonka tarkoituksena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen.

Odotukset ovat korkealla, sillä kaikki valtiot tunnustavat ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhkat ja valmiit vähentämään päästöjään. Helposti sopimus ei synny, sillä kiistanaiheita on lukuisia, muun muassa rahoitus.

YK:n ilmastosihteeristön johtaja Yvo de Boer arvioi sunnuntaina, että nyt hallitusten täytyy antaa kunnianhimoiset takeet siitä, että päästöjä aletaan leikata heti kaikkialla maailmassa ja että vähennysten rahoituksesta saadaan sopu.

Boerin mielestä kokous on merkittävä käännekohta, sillä koskaan aiemmin ilmastokokousten 17 vuoden historian aikana maat eivät ole tehneet näin paljon lupauksia päästöjen vähentämisestä jo ennen kokouksen virallista alkua.

Viimeiseksi vähennyksistään ilmoitti Etelä-Afrikka, joka lupasi sunnuntai-iltana vähentää kasvuhuonekaasujaan kolmanneksella vuoteen 2020 mennessä – kunhan saa vastineeksi riittävästi kehitysapua. Kööpenhaminassa pitäisikin päättää paitsi päästövähennyksistä myös valtavista kehitysmaiden tukipaketeista.

Lisäksi eri valtioiden näkemykset sopimuksen muodosta ovat vielä kaukana toisistaan. Amerikkalaiset vaativat, että Kiinan ja Intian on sitouduttava päästövähennyksiin. Kiina ja Intia tahtovat teollisuusmaiden vähentävän päästöjään roimasti ennen kuin ne itse suostuvat minkään.

Kaikki neuvottelijat tietävät, että muutokset maksavat. Mutta vielä kalliimpaa on nykymenon jatkaminen.

"Poliittisen läpimurron aika on nimenomaan nyt", Suomen ympäristöministeri Paula Lehtomäki sanoi.


Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.