28.8.2009 14:51
Phillip Garrido
Kalifornian lapsisieppauksesta ja raiskauksista epäillyn Phillip Craig Garridon näkemys itsestään on jyrkässä ristiriidassa siihen, mitä hänet tunteneet ihmiset hänestä kertovat.
Garrido puhui kiinni jäämisensä jälkeen yhdysvaltalaiselle uutiskanavalle, joka on haastatellut laajasti myös hänen sekä sieppauksen uhrin lähipiiriä.
Garrido sanoo KCRA3-uutiskanavan haastattelussa olevansa helpottunut kiinni jäämisestään. Hän sanoo, että pitää tekojaan iljettävinä. Samalla hän väittää olevansa "muuttunut mies".
Uutiskanavalle antamassaan puhelinhaastattelussa Garrido pyytää ihmisiä odottamaan, jotta kaappauksen yksityiskohdat selviävät.
"Olen kuluttanut viime vuosina paljon aikaa kääntääkseni elämäni ympäri (...) Saatte vielä kuulla erittäin vakuuttavan tarinan todistajalta, uhrilta – odottakaa vain", Garrido sanoi.
"Jos maltatte kuunnella tämän (tarinan) vaihe kerrallaan, saatte kuulla mitä voimakkaimman ja sydänlämmittävimmän tarinan."
Garridon mukaan tapahtumien kulkua valottavat myös asiakirjat, joita hän on jättänyt paikalliselle FBI-agentille San Franciscoon.
Garridon tuttavien mukaan epäillyn käyttäytyminen muuttui viime vuosina koko ajan epävakaammaksi.
KCRA3 kuvailee epäillyn käytöstä aika ajoin fanaattiseksi. Garrido saattoi muun muassa väittää kuulevansa Jumalan puhuvan hänelle laatikosta.
Garriado pyöritti kotonaan God's Desire -nimistä yritystä, joka tarjosi muun muassa käyntikortteja. Hänen kanssaan asioinut liikekumppani kertoi Garridon puhuneen yrityksen lopettamisesta ja oman kirkon perustamisesta, kun he tapasivat viimeistä kertaa
"Hän sekoili. Puheessa ei ollut mitään tolkkua", liikekumppani Tim Allen kuvaili.
Allen huomautti kuitenkin, ettei osannut epäillä Garridoa rikolliseksi.
CNN-uutiskanavan alla toimiva KCRA3 on haastatellut laajasti myös sieppauksen uhrin Jaycee Lee Dugardin lähipiiriä.
Dugardin isäpuoli Carl Probyn sanoi uutiskanavalle, että pitää tytärpuolensa löytymistä ihmeenä.
Kalifornian sieppaaja oli tuomittu 50 vuodeksi vankeuteen 29.8.2009
Poliisi kävi Kalifornian sieppaajan ovella kolme vuotta sitten 29.8.2009
Kalifornian lapsisieppaajaa epäillään prostituoitujen murhista 29.8.2009
Kaliforniassa 18 vuotta sitten siepattu nainen sai kaksi lasta vankeudessa 28.8.2009
Lähes 20 vuotta sitten siepatun tytön uskotaan löytyneen Kaliforniassa 28.8.2009
TAUSTASiepattujen lasten löytyminen vuosien jälkeen harvinaista 28.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi