7.4.2010 22:02
Palak paneer on intialainen kasvisruoka.
Vihannesten ja hedelmien merkitystä ihmisen terveydelle on korostettu vuosikymmeniä etenkin länsimaissa, missä asiantuntijat ovat muistuttaneet yksipuolisen ruokavalion vaaroista.
Vuonna 1990 Maailman terveysjärjestö WHO suositteli, että jokaisen pitäisi kuluttaa ainakin viisi annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä syövän ja muiden kroonisten sairauksien torjumiseksi. Ohjelmalla pyrittiin siihen, että syöpätapausten määrä saataisiin puolitettua.
Tuore tutkimus kyseenalaistaa "viisi päivässä" -ohjelman tehokkuuden, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo. Tutkimuksen mukaan vain 2,5 prosenttia syövistä voitaneen estää lisäämällä hedelmien ja vihannesten syöntiä.
New Yorkin Mount Sinain lääketieteellisen instituutin johtama tutkimus on osa laajaa eurooppalaista terveyden seurantaohjelmaa Epiciä (European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition). Siinä seurattiin puolta miljoonaa ihmistä kymmenestä eri Euroopan maasta.
Tutkijat korostavat kuitenkin, että tuloksista huolimatta hedelmien ja vihannesten merkitystä ei pidä aliarvioida. Pienikin syöpätapausten väheneminen on hyväksi, ja hedelmien ja vihannesten säännöllinen nauttiminen parantaa terveyttä.
"On edelleen hyväksi syödä viisi päivässä -annostasi, mutta pitää muistaa hedelmien ja vihannesten olevan palasia paljon suuremmassa elämäntapapalapelissä", Yinka Ebo Britannian syöpätutkimussäätiöstä sanoi BBC:lle.
"Me voimme tehdä paljon syöpäriskin vähentämiseksi, kuten olla tupakoimatta, vähentää alkoholin juomista, pitää paino kurissa, syödä monipuolisesti, liikkua ja välttää liikaa auringonottoa."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi