lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Katujengit pakottivat julkisen liikenteen lakkoon Salvadorissa

10.9.2010 14:34

AFP PHOTO

El Salvadorin presidentti Mauricio Funes tietotustilaisuudessa San Salvadorissa eilen.

El Salvadorin presidentti Mauricio Funes tietotustilaisuudessa San Salvadorissa eilen.

Katujengit ovat pakottaneet julkisen liikenteen lakkoon keskiamerikkalaisessa Salvadorissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Myös monet kaupat ovat joutuneet jengien painostuksesta sulkemaan ovensa.

Salvadorin hallitus on lähettänyt kaduille tuhansia sotilaita suojelemaan ihmisiä jengeiltä.

Jengit vastustavat uutta lakia, joka tekee jengeihin kuulumisesta rikoksen. BBC: n mukaan Salvadorin parlamentti sääti lain sen jälkeen, kun jengiläiset sytyttivät tuleen bussin heinäkuussa. 17 ihmistä sai surmansa.

Salvadorin presidentti Mauricio Funes on sanonut, ettei hän peräänny jengien edessä.

"Vakuutan, että allekirjoitan lain", Funes sanoi BBC:n mukaan keskiviikkona.

Presidentin mukaan jengien käytös oli odotettua.

"Kun me käymme heidän päällensä, he reagoivat."

BBC:n mukaan suurin osa maassa toimivista bussiyhtiöistä on taipunut jengien tahtoon. Noin 80 prosenttia julkisesta liikenteestä on poikki.

Poliisi ja sotilaat ovat suojelleet niitä, jotka uskaltavat ryhtyä kuljettamaan ihmisiä paikasta toiseen. Armeija on myös kuljettanut salvadorilaisia töihin omilla ajoneuvoillaan.

Yrittäjille jengit ovat jakaneet lehtisiä, joissa heitä käsketään sulkemaan ovensa tai "vastaamaan seurauksista".

Jengien protestit ovat levinneet myös maan vankiloihin. Salvadorin rikollisjengien juuret ovat Yhdysvaltoihin muuttaneiden siirtolaisten rikollisjengeissä.

Salvadorilaisista jengeistä on tullut voimakkaita, monikansallisia organisaatioita, joihin kuuluu tuhansia jäseniä. BBC:n mukaan ne rahoittavat toimintansa suurimmaksi osaksi huumekaupalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.