sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Keskitysleiriltä pelastuneita palasi Auschwitziin

27.1.2010 6:35 | Päivitetty: 27.1.2010 19:11

JANEK SKARZYNSKI / afp

Ihmiset saapuvat Auschwitzin keskitysleirissä pidettävään muistotilaisuuteen.

Ihmiset saapuvat Auschwitzin keskitysleirissä pidettävään muistotilaisuuteen.

Berliini/Krakova. Natsirikollisten etsintää on jatkettava, Israelin presidentti Shimon Peres vetosi Saksan liittopäivillä. Keskiviikkona tuli kuluneeksi 65 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta.

”Viimeiset holokaustista pelastuneet ovat jättämässä tämän maailman. Kansanmurhaan osallistuneita miehiä ja naisia elää kuitenkin edelleen Saksassa ja Euroopassa ja muualla maailmassa”, Peres sanoi heprean kielellä.

”Tehkää kaikkenne, jotta heidät saadaan oikeuden eteen. Peres, 86, kertoi myös isoisästään, jonka natsit polttivat elävältä. Peres oli 11-vuotias, kun hän näki isoisänsä viimeisen kerran nykyisellä Valko-Venäjällä.

”Katsoin häntä kunnes hän katosi näkyvistä”, presidentti muisteli lähtöään silloiseen Palestiinaan.

Natsit veivät kylän juutalaiset myöhemmin synagogaan ja sytyttivät rakennuksen tuleen.

Auschwitz-Birkenaun leirillä Puolassa murhattiin noin puolitoista miljoonaa ihmistä, joista ainakin miljoona oli juutalaisia. Heistä suurin osa vietiin kaasukammioihin. Vankeja myös ammuttiin, hirtettiin ja näännytettiin nälkään sekä työhön.

Puna-armeija saapui leirille 27. tammikuuta 1945.

Muistoseremonia järjestettiin Auschwitz-Birkenaun museoalueella lähellä Krakovaa. Paikalla oli muun muassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, kuolemanleiriltä pelastuneita ja neuvostoarmeijan veteraaneja.

”Juutalaisten tragedia oli se, ettei ollut mahdollisuutta tunnistaa vaaraa ajoissa ja suojautua”, Netanjahu sanoi. ”Tilanne on muuttunut täysin 65 vuodessa”.

Paikalle oli päässyt 150 entistä vankia. Yksi pelastuneista August Kowalczyk korosti, että holokaustista on kerrottava tarpeeksi tuleville sukupolville.

”Tämä paikka on määrittänyt kuka olen yhä nyt melkein 90-vuotiaana. Minulla on vieläkin yksi tehtävä - välittää seuraaville sukupolville tietoa siitä, mitä tapahtui”, hän sanoi. Münchenissä on meneillään oikeudenkäynti keskitysleirivartija John Demjanjukia, 89, vastaan. Häntä syytetään osallisuudesta 27 900 murhaan Sobiborin leirillä. Holokaustissa kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.