torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Keskitysleirin vartijana tuomittu karkotetaan Yhdysvalloista

20.5.2008 10:27

Mark Duncan / ap

Keskitysleirin vartijana tuomittu John Demjanjuk karkotetaan Yhdysvalloista.

Keskitysleirin vartijana tuomittu John Demjanjuk karkotetaan Yhdysvalloista.

WASHINGTON. Natsien keskitysleirin vartijaksi epäilty mies on hävinnyt vuosikymmenien oikeustaistelun oikeudestaan asua Yhdysvalloissa. Nyt Yhdysvallat aikoo karkottaa hänet maasta, ensi sijassa Ukrainaan.

John Demjanjukilla, 88, on toden totta värikäs menneisyys, vaikka viranomaisten ja miehen itsensä käsitykset siitä vaihtelevat rajusti.

Hänet on kertaalleen tuomittu kuolemaan Israelissa, koska häntä epäiltiin "Iivana Julmaksi" kutsutuksi sadistiseksi vartijaksi nykyisen Puolan alueella sijainneessa Treblinkan keskitysleirissä.

Demjanjuk muutti Yhdysvaltoihin 1950-luvulla ja sai pian kansalaisuuden.

1970-luvulla Yhdysvaltain viranomaiset nostivat kuitenkin ensimmäiset syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan, ja 1980-luvulla Demjanjuk luovutettiin Israeliin. Siellä hän sai kuolemantuomion vuonna 1988. Silminnäkijä todisti tuolloin, että Demjanjuk oli ollut "Iivana Julmana" tunnettu vartija Treblinkan leirissä, jossa kuoli toisen maailmansodan aikana 870 000 ihmistä.

Israelin korkein oikeus kumosi kuolemantuomion vuonna 1993 ja vapautti Demjanjukin, koska eräs toinen mies osoittautui uusien todisteiden valossa todennäköisemmäksi "Iivana Julmaksi".

Demjanjuk palasi Yhdysvaltoihin. Sikäläinen oikeusministeriö ryhtyi kuitenkin uudelleen oikeustaisteluun Demjanjukia vastaan sillä perusteella, että vaikka tämä ei ollutkaan "Iivana Julma", Demjanjuk oli ollut vartijana ainakin kolmessa muussa natsien keskitysleirissä. Tästä tuli oikeuden päätös 2002.

Demjanjuk sai karkotuspäätöksen Yhdysvalloista jo vuonna 2005, mutta valitti siitä. Nyt kaikki valitustiet korkeinta oikeutta myöten on käyty loppuun.

Karkotuspäätöksen mukaan entinen autoteollisuuden työntekijä voidaan lähettää myös Saksaan tai Puolaan, jos hänen synnyinmaansa Ukraina ei suostu ottamaan häntä vastaan. Mikään maa ei näytä kuitenkaan haluavan natsirikolliseksi epäiltyä miestä.

Demjanjuk itse sanoo palvelleensa toisen maailmansodan aikana neuvostoarmeijassa ja joutuneensa Saksassa sotavangiksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.