28.12.2009 13:32
Akmal Shaikh tuomittiin Kiinassa huumeiden salakuljetuksesta.
PEKING. 53-vuotias britti Akmal Shaikh sai maanantaina kuulla tapaamiltaan sukulaisilta järkyttävän uutisen: kiinalaisviranomaiset teloittavat hänet tiistaina. Kiinalaisviranomaisten mukaan teloituksen ajankohtaa ei Shaikhille kerrottu aiemmin "humanitäärisistä" syistä.
Shaikhin sukulaiset matkustivat maanantaina Länsi-Kiinassa olevaan Urumqin kaupunkiin vedotakseen 11. hetkellä Shaikhin puolesta.
Kiinalaisviranomaiset eivät ole kuitenkaan huomioineet vetoomuksia, joita Kiinalle on tehtaillut myös muun muassa Britannian pääministeri Gordon Brown.
"Rukoilemme Kiinan viranomaisilta armoa ja laupeutta, jotta kärsinyt perheemme voisi jälleen yhdistyä", Shaikhin serkku Soohail Shaikh sanoi lausunnossaan maanantaina.
Shaikh jäi Urumqissa kiinni vuonna 2007 neljän heroiinikilon salakuljetuksesta. Seuraavana vuonna hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Hän kiisti oikeudessa tienneensä, mitä hänelle annetussa salkussa oli.
Omaiset ja brittiviranomaiset ovat pyytäneet Kiinalta armahdusta, koska Shaikh kärsii heidän mukaansa mielenterveysongelmista eikä tätä seikkaa huomioitu oikeudenkäynnissä.
Shaikhin tapausta seuranneen Reprieve-ihmisoikeusjärjestön mukaan rikolliset käyttivät hänen heikkoa terveydellistä tilaa hyväkseen ja huijasivat tämän salakuljettamaan heroiinia Kiinaan.
"Kiistämättä Shaikhilla on mielenterveyshäiriöitä. Kiinalla on kuitenkin mielenterveydellisille sairauksille omat määritelmänsä, ja niiden mukaan Shaikhia on pidetty henkisesti tasapainoisena", kiinalaislehti Global Times puolusti teloitusta.
Shaikhin henkisestä tasapainottomuudesta kertoo hänen puolustajiensa mukaan muun muassa se, että hän lähetti amerikkalais- ja brittiviranomaisille kirjeitä, joissa hän kertoi olevansa miljonääri ja messias.
Shaikh julkaisi myös kappaleen Come Little Rabbit, jonka avulla hän uskoi saavuttavansa maailmanrauhan. Rikollisliigan jäsen esiintyi musiikkituottajana, ja lupasi Shaikhille pop-tähteyden jos hän vie salkun Kiinaan.
"Tule pikku pupu, tule luokseni / Tule pikku pupu, anna olla / Tule pikku pupu, tule ja rukoile", internetin videosivustolla YouTubessa olevassa Shaikhin kappaleessa lauletaan.
Kiinalaisen syyttäjän mukaan Shaikh sai reilun oikeudenkäynnin. Kiinan ulkoministeriö puolestaan muistutti, että hänen rikoksensa oli vakava ja että tapaus käsiteltiin Kiinan lakien mukaan.
Edellisen kerran Kiinassa teloitettiin eurooppalainen tiettävästi vuonna 1951. Hän oli italialainen, ensimmäisen maailman sodan lentäjä-ässä Antonio Riva, jonka sanottiin syyllistyneen Mao Tsetungin salamurhan suunnitteluun. Kiinalaiset syyttivät salajuonesta amerikkalaisia.
Kiina teloittaa ihmisiä enemmän kuin kaikki maailman maat yhteensä. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan vuonna 2008 Kiinassa teloitettiin ainakin 1718 ihmistä. Määrä on lähes kolme neljäsosaa koko maailmassa toimeenpannuista teloituksista.
Kiinassa saa kuolemantuomioita muistakin kuin väkivaltarikoksista. Tavallisesti tuomitut ammutaan, mutta viime aikoina tuomioita on toteutettu kiinalaisten mukaan myös "inhimillisemmällä" tavalla eli myrkyttämällä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi