sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kiina hyväksyi historiallisen lain yksityisestä omaisuudesta

16.3.2007 5:15 | Päivitetty: 16.3.2007 7:54

PEKING. Kiinan parlamentti hyväksyi perjantaina odotetusti uuden lain, joka antaa yksityiselle omaisuudelle lainsuojan ensi kertaa kansantasavallan lähes 60-vuotisessa historiassa.

Parlamentti sääti myös toisen merkkipaaluna pidetyn lain, joka nostaa ulkomaisten yritysten tuloverotuksen samalle tasolle kiinalaisfirmojen kanssa. Kansankongressi, eli parlamentti, päätti kaksi viikkoa kestäneen istuntonsa perjantaina Pekingissä.

Parlamentti kokoontuu kerran vuodessa hyväksymään kumileimasimen tavoin yksinvaltaisen kommunistisen puolueen etukäteen tekemät päätökset.

Yksityinen omaisuus asetettiin nyt lain edessä samaan julkisen omaisuuden kanssa. Uudistus hyödyttää etenkin yksityisyrittäjiä sekä vaurastunutta keski- ja yläluokkaa, jotka ovat talousuudistuksissa hankkineet asuntoja, maaoikeuksia, irtaimistoa ja muuta varallisuutta.

Yksityisen sektorin osuus Kiinan taloudesta on jo lähes kaksi kolmannesta, mutta laki on kommunistisessa hengessä suojannut tähän asti vain julkisia omistuksia.

Uusi verolaki nostaa Kiinassa toimivien ulkomaisten yritysten tuloverot 25 prosenttiin, ja laskee kiinalaisyritysten verot samalle tasolle.

Ulkomaisille firmoille on tarjottu veroetuja lähes 30 vuotta investointien houkuttelemiseksi. Kansankongressin kokouksen päätyttyä pääministeri Wen Jiabao piti vuoden ainoan lehdistötilaisuutensa, jossa hän sanoi hallituksen ensisijaisen tavoitteen olevan talouden epätasapainon korjaaminen.

Wen sanoi myös hallituksen tarkkailevan tiukasti Kiinan pörssimarkkinoita, joiden heilunta on viime viikkoina vaikuttanut myös muun maailman pörsseihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.