torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kiinan pelottavissa selleissä kuollaan jopa "painajaiseen"

7.4.2009 21:30

Petteri Tuohinen / HS

Pekingin laitamilla muurien takana sijaitsee yksi Kiinan pelätyistä pidätyskeskuksista.

Pekingin laitamilla muurien takana sijaitsee yksi Kiinan pelätyistä pidätyskeskuksista.

PEKING. Kiinalaisissa pidätyskeskuksissa on viime aikoina kuollut moni pidätetty skandaalimaissa olosuhteissa. Esimerkiksi viime viikolla muutoin terveen vangin väitettiin kuolleen omaan "painajaiseensa".

Skandaalien sarja alkoi helmikuussa, kun laittomista metsähakkuista epäilty 24-vuotias Li Qiaoming kuoli pidätyskeskuksessa hämärissä olosuhteissa.

Poliisi kertoi ensin, että Li kuoli törmättyään etsintäleikissä seinään. Myöhemmin selitettiin, että toiset vangit hakkasivat hänet kuoliaaksi.

Lin kuoleman jälkeen on paljastunut lukuisia muitakin pidätettyjen kuolemantapauksia viranomaisten käsissä.

Myös HS:n haastattelemat todistajat kertovat viranomaisten väkivaltaisuuksista. Esimerkiksi yksi haastatelluista kertoo menettäneensä odottamansa lapsen poliisien pahoinpitelyn vuoksi.

China Daily -lehden mukaan Kiinassa on 2 700 pidätyskeskusta tai "mustaa vankilaa", joissa pidätettyjä pahoinpidellään, kidutetaan ja heidän oikeuksiaan poljetaan. Poliisien sanotaan kiduttavan pidätettyjä, jotta he saisivat tapaukset mahdollisimman nopeasti käsiteltyä.

"Kiinassa kidutus ja muut pahoinpitelyt ovat edelleen yleisiä, koska pidätetyillä on rajoitettu oikeus tavata asianajajia tai perheenjäseniä ja koska syyttäjä luottaa usein tunnustukseen todisteena", arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestö vaatii, että Kiinan pitäisi erityisesti kieltää lailla kiduttamisella saatujen tunnustusten käyttö tuomioistuimissa.

Helmikuussa Kiina kiisti YK:n ihmisoikeusneuvostossa, että kiinalaisia kidutettaisiin tai kohdeltaisiin kaltoin "mustissa vankiloissa".

Kohun vuoksi Kiinassa aloitettiin viime viikolla kampanja, jonka tarkoituksena on kitkeä väärinkäytöksiä pidätyskeskuksissa. Kolme kuukautta kestävän operaation aikana on tarkoitus muun muassa kouluttaa poliiseja ymmärtämään paremmin ihmisoikeuksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.