26.8.2009 12:49 | Päivitetty: 26.8.2009 19:27
Peking. Valtaosa Kiinan elinsiirtoihin luovutetuista elimistä on peräisin teloitetuilta vangeilta, Kiinan virallinen valtionmedia myönsi keskiviikkona.
China Daily -lehti teki harvinaislaatuisia paljastuksia maan elinsiirtoalasta. Siihen liittyy elinkauppaa, jota kansainväliset lääkäri- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet rajusti epäeettisenä ja hämäristä toimista.
Kiinan hallitus aikoo perustaa kansallisen elinsiirtojärjestelmän elinkaupan kitkemiseksi ja kannustaakseen tavallisia ihmisiä luovuttajiksi, lehti kertoi.
”[Teloitetut vangit] eivät missään nimessä ole sopivia elinluovuttajiksi”, Kiinan varaterveysministeri Huang Jiefu sanoi lehdelle.
Nyt valtaosa luovutetuista elimistä otetaan teloitetuilta. China Dailyn mukaan 65 prosenttia luovutetuista elimistä on peräisin teloitetuilta mutta ihmisoikeusjärjestöt arvioivat luvun huomattavasti suuremmaksi.
Kiina myöntää, että munuaiset, maksat ja sarveiskalvot otetaan rutiininomaisesti talteen teloitetuilta.
Lähes 1,5 miljoonaa ihmistä Kiinassa on vuosittain elinsiirron tarpeessa, mutta vain 10 000 potilasta saa tarvitsemansa elimen, terveysministeriö kertoi verkkosivuillaan.
Elinpula on johtanut siihen, että mustan pörssin elinkauppa rehottaa: epätoivoiset potilaat ovat valmiita maksamaan korkeaakin hintaa elimistä, mikä on johtanut myös korruptioon ja epätasa-arvoon elinten ohjaamisessa potilaille.
”Elinsiirtojen ei pitäisi olla rikkaiden etuoikeus”, Huang sanoi.
Kiinan hallitus haluaa kannustaa tavallisia ihmisiä luovuttamaan elimiä kuolemansa jälkeen. Hallitus aikoo siksi perustaa rahaston auttamaan vähäosaisia ja tukemaan lahjoittajien perheitä.
Kiinan vuoden 2007 elinsiirtoja koskeva laki kieltää elinkaupan. Elimiä saavat luovuttaa vain lähisukulaiset ja puolisot.
iedotusvälineet ja terveysministeriö kertovat kuitenkin jatkuvasti laittomista elinsiirroista ja ulkomaalaisista, jotka matkustavat Kiinaan elinmarkkinoiden perässä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23