sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kohua herättänyt anoreksiamainos kiellettiin Italiassa

20.10.2007 15:06 | Päivitetty: 20.10.2007 15:28

Milano. Italian mainontaa valvova itsesäätelyelin on kieltänyt mainoksen, jossa anoreksiaa sairastava nainen poseeraa alastomana mainostaen samalla muotivaatteita.

Mainos ei itsesäätelyelimen mukaan noudata sen sääntöjä. Se rikkoo pykälää, jonka mukaan mainosten on oltava rehellisiä ja todenmukaisia, ja pykälää, joka kieltää loukkaamasta moraalisia ja uskonnollisia uskomuksia sekä kunnioittamaan ihmisarvoa sen kaikissa muodoissa.

Kohua herättänyt mainos tuli julkisuuteen Milanon muotiviikon aikana syyskuussa, jolloin se näkyi lehdissä ja ulkomainostauluissa.

Nolita-vaatemerkin edustajien mukaan muotimaailman stereotypiat lietsovat anoreksiaa ja mainoksella haluttiin näyttää todellisuus sairaudesta. Mainoksessa olikin teksti "ei anoreksiaa".

Anoreksiajärjestön mukaan mainos saattaa kuitenkin kannustaa laihduttamaan lisää.

Kohuttu mainos on jo hävinnyt Milanon katukuvasta, mutta se on yhä esillä Roomassa.

Mainoksen kuvannut valokuvaaja Oliviero Toscani syytti tuoreeltaan kieltoa sensuuriksi ja sanoi harkitsevansa oikeudellisia toimia. Toscani on tunnettu erityisesti Benettonille tekemistään mainoksista, kuten aidsiin kuolevan miehen kuvaamisesta.

Viime vuonna kaksi latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevaa mallia kuoli anoreksiaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.