sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Koulukuvat voi saada nyt retusoituna Ruotsissa

27.8.2008 13:52

Ruotsalaisilla koululaisilla on tänä syksynä mahdollisuus valita, haluavatko he koulukuvansa jälkikäteen käsiteltyinä. Koulukuvaukseen erikoistunut yritys lupaa poistaa kuvista esimerkiksi finnit ja silmäpussit. Myös hampaita voidaan valkaista ja ihoa parannella digitaalitekniikan avulla.

Svenska Dagbladet -lehden mukaan Glamour retusch -niminen palvelu on tarjolla noin 120 000 koululaiselle. Yrittäjä perustelee ideaansa sillä, että yksittäiset vanhemmat ovat aiemmin pyytäneet kuvien käsittelyä.

"Olemme yrittäneet toteuttaa vanhempien toiveita, ja nyt tarjoamme palvelua kaikille", Svenskt skolfoton toimitusjohtaja Göran Dahlberg sanoi.

Yritys ehti hädin tuskin kertoa palvelustaan, kun se sai täystyrmäyksen internetin blogeissa.

Myös psykologi Ann Frisén kritisoi kuvien kaunistelemista. Hänen mukaansa on arveluttavaa, että yritys tienaa rahaa koululaisten huonolla itsetunnolla. Frisénin mukaan kuvien muokkaaminen vääristää myös nuorten käsitystä kehostaan.

"Tällainen viestittää, että lasten ja nuorten tulee näyttää tietyntyyppiseltä. Kun annetaan mahdollisuus siistiä kuvasta finnit, viestii se samalla sitä, että finnejä ei saisi olla, vaikka ne ovat täysin luonnollisia", Frisén sanoi.

Göran Dahlberg ei näe kuvien retusoinnissa ongelmia. Hänen mukaansa yritys aikoo seurata, kuinka suuren suosion palvelu syksyn koulukuvauksissa saa.

"Voi olla että kuvaansa haluaa muokata kymmenen tai tuhat [koululaista]", Dahlberg arvioi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.