16.8.2009 14:34
Arctic Sea -aluksen kaappaajat väittävät olevansa luonnonsuojelijoita.
Keskusrikospoliisi oli sunnuntaina odottavalla kannalla Arctic Sea -kaappauksen suhteen. Lähin vuorokausi ei tuonut tutkijoiden eteen mitään sellaista uutta, joka olisi muuttanut tutkinnan tilannetta oleellisesti.
Krp:n rikostarkastaja Markku Ranta-aho sanoi, että tutkinnassa käydään edelleen läpi taustoja ja ylläpidetään kansainvälistä tiedonvaihtoa.
"On hyvin vaikea saada selvyyttä tapahtumaketjusta ennen kuin tilanne jossakin päin merta ratkeaa. Silloin pääsisimme keskustelemaan niiden henkilöiden kanssa, jotka siellä aluksella ovat olleet ja edelleen ovat. He ovat avainasemassa."
Ranta-aho olettaa, että laivalla on yhä sekä kaapparit että alkuperäinen miehistö.
"Ei ole mitään näyttöä, että laivan miehistö olisi jätetty", Ranta-aho kertoi.
Lauantaina krp julkisti tiedotteen, jossa kerrottiin Arctic Sean joutuneen kaapatuksi ja varustamon saaneen lunnasvaatimuksen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi