15.2.2010 11:44
Tuore kysely osoittaa asenteiden raiskattuja kohtaan koventuneen Britanniassa. Kyselyn tulos osaltaan myös selittää sen, miksi valamiehistöt ovat viime aikoina jättäneet raiskaajia tuomitsematta oikeudenkäynneissä, kertoi BBC maanantaina.
Suurin osa kyselyyn vastanneista naisista uskoo, että raiskauksen uhrit ovat osaltaan vastuussa tapahtuneesta. Kolme neljäsosaa sanoi, että raiskattu on osaltaan vastuussa raiskauksesta, mikäli hän on ollut sukupuoliyhteydessä joskus aiemmin raiskaajan kanssa.
Kolmasosa vastanneista syyllisti raiskatun, mikäli hän oli pukeutunut provosoivasti tai mennyt raiskaajan luokse paukulle.
Nettikyselyyn vastasi 1 061 lontoolaista, joista 712 oli naisia ja 349 miehiä. Vastaajien iät olivat 18–50 vuotta.
Kyselyn titteli "Wake Up To Rape" herätti paljon keskustelua jo vastausaikana, vaikka kyselyn teetti raiskausten ja seksuaalirikosten uhrien hoitoon erikoistunut keskus.
Yli puolet vastaajista, sukupuolesta riippumatta, sanoi, että tietyissä olosuhteissa raiskattu on vastuussa tapahtuneesta.
Kyselyn mukaan naiset ovat armottomampia raiskatuille kuin miehet.
Useampi kuin joka kymmenes vastaaja ei ollut varma siitä, aikoisiko hän ilmoittaa poliisille, mikäli tulisi raiskatuksi. Kaksi prosenttia ei missään nimessä aikonut ilmoittaa raiskauksestaan poliisille.
Poliisin välttämisen syitä olivat häpeä ja kiusaantuneisuus (55 prosenttia), halu unohtaa tapahtunut (41) ja oikeudenkäynnin välttäminen (38).
Kyselyn mukaan britit ovat huolettomampia turvallisuutensa suhteen kuin aiemmin. Liki puolet oli kävellyt yksin sivukatuja kotiinsa. Joka viides oli juonut itsensä niin humalaan, ettei muistanut mitään illasta. Samoin joka viides oli kavunnut taksiin tarkistamatta, oliko kyseessä virallinen taksi.
Viidesosa kyselyyn vastanneista aikuisista oli harrastanut seksiä, vaikka he eivät olleet halunneet sitä. Tämä tapahtui useammin naisille (23 prosentille vastaajista) kuin miehille (20).
Amnesty Internationalin viisi vuotta sitten toteuttamassa kyselyssä raiskattuja syyllistettiin paljon vähemmän.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi