sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Robert Gallon jääminen Nobel-palkinnotta kummastutti

6.10.2008 12:40 | Päivitetty: 6.10.2008 18:08

afp

Harald zur Hausen (vas.), Francoise Barre-Sinoussi ja Luc Montagnier

Harald zur Hausen (vas.), Francoise Barre-Sinoussi ja Luc Montagnier

Vuoden 2008 lääketieteen Nobel-palkinnon jakavat kolme virologia, jotka ovat tutkineet kahta vaarallista virusta.

Harald zur Hausen, 72, jäljitti kohdunkaulan syöpää aiheuttavia ihmisen papilloomaviruksia. Françoise Barré-Sinoussi, 61, ja Luc Montagnier, 76, eristivät hi-viruksen.

Zur Hausen teki palkitut havaintonsa 1970- ja 1980-luvuilla Saksan syöväntutkimuskeskuksessa Heidelbergissä.

Hän oletti, että kohdunkaulansyövän aiheuttaisi virus, mikä tuolloin poikkesi yleisestä näkemyksestä. Lisäksi hän arveli, että jos syöpäsolut sisältävät viruksen, niiden perimässä pitäisi olla viruksen dna:ta.

Tutkija perehtyi kymmenen vuoden ajan erilaisiin papilloomaviruksiin, joita on yli sata. Vihdoin vuonna 1983 zur Hausen eristi hpv-16-nimisen virustyypin. Se voi aiheuttaa pahanlaatuisia solumuutoksia, jotka saattavat kehittyä syöväksi.

Seuraavana vuonna hän kloonasi sekä hpv-16-viruksen että yhtä vahingollisen hpv-18-viruksen genomit. Nämä kaksi löytyvät 70 prosentista syöpäsolunäytteitä, jotka on otettu kohdunkaulansyöpää sairastavilta koko maailmassa.

On arvioitu, että papilloomavirukset aiheuttavat yli viisi prosenttia kaikista ihmisen syövistä. Niitä kantaa 50–80 prosenttia ihmisistä, ne tarttuvat myös miehiin. Suurin osa näistä viruksista on tiettävästi harmittomia.

Kohdunkaulansyöpään sairastuu 500 000 naista vuosittain.

Zur Hausenin työn ansiosta on kehittetty rokotteita, jotka estävät kohdunkaulansyövän esiasteita tehokkaasti. Niiden tehoa syövän ehkäisyssä ei kuitenkaan ole vielä lopullisesti todistettu. Niitä on myös arvosteltu siksi, että ne ovat kalliita ja niiden hyvät vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä.

Myös Nobel-palkinnon toisen puolikkaan jakajat, Barré-Sinoussi ja Montagnier tekivät tärkeät löytönsä 1980-luvulla. He eristivät hi-viruksia hankittua immuunipuutosta sairastavien potilaiden imusoluista ja pitkälle kehittyneen taudin kantajien verestä.

Ranskalaiskaksikolla oli myös ratkaiseva rooli hi-viruksen rakenteen sekä biokemiallisten ja immunologisten ominaisuuksien selvittämisessä.

Hi-virus heikentää ihmisen elimistön puolustusta, koska se lisääntyy nopeasti ja tuhoaa immuunijärjestelmän toiminnalle keskeisiä T-soluja.

Palkitut tutkijat vaikuttivat merkittävästi siihen, että aidsin kulku ymmärretään nykyisin hyvin ja siihen, että tautiin on pystytty kehittämään lääkkeitä. Ne voivat estää sairautta siirtymästä synnytyksessä äidiltä lapselle ja pidentää paljon tartunnan saaneiden elinikää.

Sen sijaan näyttäisi siltä, että rokotetta aidsiin saataneen odottaa pitkään. Hiv-rokotteen kehittäminen on vaikeaa juuri siksi, että virus temmeltää terveydellemme tärkeässä puolustusjärjestelmässä. Lisäksi se kuuluu lentiviruksiin, joiden perimän nopea evoluutio antaa niille kyvyn muuttaa muotoaan koko ajan.

Lukuisista ansioituneista aids-tutkijoista Tukholman Karoliinisen instituutin Nobel-komitea nosti esiin juuri kaksi ranskalaista, koska he ensimmäisinä eristivät viruksen. Lisäksi komitea pitää heidän ansiotaan, että hiv-infektio yhdistettiin aidsiin.

Monet tutkijat ihmettelevät, miksei amerikkalaista Robert Galloa palkittu. Hän eristi hi-viruksen samoihin aikoihin kuin Pasteur-instituutin tutkijat.

Myöhemmin paljastui, että hänen löytämänsä virus oli joko vahingossa tai tahallaan lainattu ranskalaisilta. Koska Gallo kuitenkin eristi myös "oman" hi-viruksensa, tieteellinen kamppailu päättyi virallisesti tasapeliin.

Sopua olivat aikanaan hieromassa peräti Yhdysvaltain ja Ranskan presidentit. Nykyisin Montagnierin ryhmää tunnustetaan hi-viruksen löytäjäksi. Sen sijaan Gallon tiimin ansioksi luetaan suuri osa siitä tieteellisestä työstä, joka mahdollisti löydön.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.