keskiviikko 22.5.2013 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

Lähes joka neljäs ihminen maailmassa on muslimi

8.10.2009 11:40

Mohammed Ballas / AP

Palestiinalaistytöt karusellissa Jeninissä syyskuun 22., jolloin muslimit viettivät kolmepäiväistä Id al-Fitr-juhlaa ramadanin, paastokuukauden, päättymisen kunniaksi.

Palestiinalaistytöt karusellissa Jeninissä syyskuun 22., jolloin muslimit viettivät kolmepäiväistä Id al-Fitr-juhlaa ramadanin, paastokuukauden, päättymisen kunniaksi.

Lähes joka neljäs ihminen on muslimi. Maapallon asukkaista jo 1 570 miljoonaa ihmistä on islaminuskoisia, todetaan tähän asti laajimmassa uskontokartoituksessa.

Yhdysvaltalaisen Pew Forumin selvitys on ensimmäinen tarkka arvio muslimiväestöstä maailmassa, jossa kaikkiaan on noin 6,7 miljardia ihmistä.

Islamin alkukoti on Lähi-idässä, mutta määrällisesti eniten uskovia on Aasiassa.

Indonesia tiedetään vanhastaan väestöltään maailman suurimmaksi muslimimaaksi. Muita ovat Pakistan, Intia, Bangladesh ja Egypti.

Eräät luvut yllättävät. Saksassa esimerkiksi on enemmän muslimeita kuin Libanonissa ja Kiinassa enemmän kuin Syyriassa. Venäjän muslimiväestö on suurempi kuin Jordanian ja Libyan yhteenlaskettu asukasmäärä ja Etiopiassa muslimeja on enemmän kuin Afganistanissa.

Viidennes maailman muslimeista, 317 miljoonaa, on asuinmaassaan uskonnollisena vähemmistönä. Eurooppalaisista viisi prosenttia eli 38 miljoonaa on muslimeja.

"Raportti romuttaa käsityksen siitä, että muslimit olisivat arabeja ja kaikki arabit muslimeja", sanoo apulaisprofessori Amaney Jamal Princetonin yliopistosta.

Vain kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvia on maailmassa muslimeja enemmän. Kristittyjä on Pewin selvityksen mukaan 2,1–2,2 miljardia.

Pewin tutkijat selvittivät 232 valtion tai hallintoalueen islaminuskoisten määrän. Vanhat tilastot päivitettiin tilastollisin keinoin vuoden 2009 tilanteen mukaisiksi.

Sunnilaisuus on islaminuskon valtasuunta. Shiialaisia on vain muutamassa maassa, etenkin Iranissa. Kaikissa maissa eroa ei tilastoida.

Tutkija Brian Grim arvioi, että shiialaisten osuus olisi 10–13 prosenttia maailman muslimeista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>