29.2.2008 21:19 | Päivitetty: 1.3.2008 15:01
Washington. Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan hotellista Las Vegasista on löydetty myrkyllistä risiiniä. Poliisin mukaan ainetta löytyi yhdestä Extended Stay America -motellin huoneesta.
Poliisi löysi samasta huoneesta myös aseita sekä "anarkistisen" kirjan, jonka välissä oli kirjanmerkki risiiniä käsittelevän luvun kohdalla.
Huoneessa asunut mies on sairaalassa kriittisessä tilassa. Hänen epäillään saaneen risiinimyrkytyksen. Mies joutui sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi jo helmikuun puolivälissä.
Poliisi löysi motellihuoneesta myös nälkään kuolleen koiran.
Risiini löytyi, kun miehen tavaroita käytiin hakemassa motellista torstaina. Kuusi muuta ihmistä, heidän joukossaan poliisi ja motellin työntekijöitä, vietiin sairaalaan tutkittaviksi torstaina. Heillä ei toistaiseksi ole ollut oireita.
Poliisilla ei perjantaina ollut mitään tietoa siitä, miksi tai miten risiiniä oli päässyt motellihuoneeseen.
Risiini on erittäin myrkyllinen aine. Nuppineulan pään kokoinen määrä riittää tappamaan ihmisen. Sitä voidaan kuitenkin oikein annosteltuna käyttää syöpälääkkeenä.
Risiini nousi julkisuuteen muutamia vuosia sitten, kun sekä Yhdysvaltain senaattiin että Valkoiseen taloon lähetettiin niin sanottuja jauhekirjeitä, jotka sisälsivät risiiniä.
Tunnetuin risiiniin liittyvä kuolema sattui vuonna 1978, kun bulgarialainen toisinajattelija Georgi Markov tapettiin risiinillä Lontoossa. Markov tapettiin sateenvarjolla, jonka kärkeen oli piilotettu risiinikapseli.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi