sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Latviassa haikaillaan Ruotsia "miehittäjäksi"

16.12.2008 0:13

tukholma. Lähes 10 000 latvialaista on muutamassa päivässä allekirjoittanut nettivetoomuksen, jossa Ruotsia pyydetään miehittämään Latvia ja myöntämään sen asukkaille Ruotsin kansalaisuus.

Vitsikkään vetoomuksen taustalla on joukko vakavia ongelmia. Latvian talous on nopeasti suistunut lamaan kasvettuaan punahehkuisena usean vuoden ajan. Epäluottamus omiin poliitikkoihin on kasvanut samalla kun ruotsalaiset pankit käytännössä hallitsevat maan finanssimarkkinoita.

"Pyydämme Ruotsia miehittämään Latvian. Latvian valtiolla ei ole mitään syytä olla olemassa", Ruotsin hallitukselle osoitetussa nettivetoomuksessa todetaan. "Lupaamme noudattaa Ruotsin lakeja, vastineeksi haluamme Ruotsin kansalaisuuden ja samat oikeudet kuin ruotsalaisilla."

Ruotsalaiset SEB ja Swedbank hallitsevat Latvian, samoin kuin Viron ja Liettuan rahoitusmarkkinoita. Yhdessä Nordean kanssa ne ovat lainanneet Baltiaan lähes 50 miljardia euroa.

Samaan aikaan valtio joutui marraskuussa ottamaan haltuunsa suurimman kotimaisen pankin Parexin. Talouskasvu on vaihtunut rajuun lamaan, jossa maan budjettia supistetaan avun saamiseksi Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Muun muassa maan poliisivoimia supistetaan sadoilla.

"Tämä [miehitys] on yksi tie ulos tilanteesta. Hallituksemme on täysin epäonnistunut yrityksissään kriisin ratkaisemiseksi", yksi vetoomuksen alullepanijoista, Jaroslav Beskronov  sanoi tv-uutisille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.