sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Libyan aids-skandaalissa uusi tuomio joulukuussa

Puolustus: Bulgarialaisia hoitajia kidutettiin tunnustusten saamiseksi

10.11.2006

MAHMUD TURKIA / AFP

Bulgarialaiset sairaanhoitajat ja palestiinalainen lääkäri seurasivat tuomionsa uudelleenkäsittelyä Tripolissa lauantaina.

Bulgarialaiset sairaanhoitajat ja palestiinalainen lääkäri seurasivat tuomionsa uudelleenkäsittelyä Tripolissa lauantaina.

Viittä bulgarialaista sairaanhoitajaa ja yhtä palestiinalaislääkäriä vastaan Libyassa käyty oikeusfarssi saataneen ainakin joiltakin osin päätökseen vielä tänä vuonna. Tuomari Mahmud Huwaissa ilmoitti, että uusi tuomio julistetaan 19. joulukuuta.

Hoitajat ja lääkäri pidätettiin vuonna 1999 epäiltyinä hiv:n tahallisesta tartuttamisesta yli neljäänsataan lapseen Benghazin sairaalassa Libyassa. Lapsista 52 on kuollut aidsiin.

Kaksi hoitajaa tunnusti poliisikuulusteluissa syyllisyytensä. Jälkeenpäin he kuitenkin todistivat oikeudessa, että heitä oli kidutettu tunnustusten saamiseksi.

Kaikki kuusi syytettyä kieltävät nyt syyllisyytensä.

Oikeus kuuli asianomaisia viimeistä kertaa lauantaina. Ääneen pääsi syyttäjä, joka väitti, ettei hoitajia ole pahoinpidelty tunnustusten saamiseksi.

Puolustuksen mukaan kidutuksesta on todisteita. Puolustuksen asianajaja Osman Bizanti kertoi, että syytettyjen jalat oli kahlittu ja silmät sidottu, kun hän kävi ensimmäistä kertaa vankilassa. Yksi hoitajista on yrittänyt tehdä itsemurhan kidutuksen vuoksi.

Bizanti leimasi hoitajia ja lääkäriä vastaan esitetyt todisteet tekaistuiksi loppupuheenvuorossaan runsas viikko sitten, bulgarialainen uutistoimisto Sofia kertoo. Lasten tartunnat johtuivat puolustuksen mukaan huonosta hygieniasta ja laiminlyönneistä eivätkä tahallisesta viruksen levittämisestä.

Myös asianajaja Tuhami al-Tumi muistutti, ettei syytettyjä vastaan ole pitäviä todisteita. "Muistutan teitä siitä, että kansainvälisten tutkijoiden mukaan -- epidemia johtui injektioruiskujen uudelleenkäytöstä", Tumi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ranskalainen tutkija Luc Montagnier on todistanut, että hiv levisi potilaiden keskuudessa jo ennen syytettyjen saapumista. Leviäminen jatkui, kun syytetyt vangittiin.

Tiettävästi Benghazin sairaalassa todettiin jo vuonna 1997 yli 200 hiv-tartuntaa, mutta löydökset eivät johtaneet oikeustoimiin. Syytetyt saapuivat Libyaan maaliskuussa 1998.

Bulgaria ja Euroopan unioni pitävät hoitohenkilökuntaa syyttömänä. Myös Yhdysvallat tukee hoitajia.

Libya on ehdottanut, että ongelma ratkaistaisiin niin kutsutulla verirahalla, jota Libyassa on perinteisesti käytetty murhien sopimiseen oikeuden ulkopuolella.

Bulgaria on kieltäytynyt maksamasta syytettyjen vapauttamisesta. Sen sijaan Bulgarian hallitus hyväksyi hiljattain uuden 100000 euron lisäsumman oikeudenkäyntikulujen kattamiseen.

EU, Yhdysvallat ja Bulgaria perustivat joulukuussa 2005 kansainvälisen rahaston, joka auttaa Libyaa taistelussa aidsia vastaan. Rahaston varoilla kunnostetaan Benghazin sairaalaa sekä tuetaan tartunnan saaneita lapsia ja heidän perheitään.

Useat kansainväliset tahot ovat vedonneet Libyan johtajaan Muammar Gaddafiin, jotta hoitajien tapausta käsiteltäisiin toukokuussa alkaneessa uudessa oikeudenkäynnissä puolueettomasti.

Syytetyt tuomittiin kuolemaan ensimmäisessä, vuonna 2004 päättyneessä oikeudenkäynnissä. Libyan korkein oikeus kuitenkin taipui kansainvälisen painostuksen edessä ja määräsi jutun uudelleen käsiteltäväksi.

Kansainvälinen tiedeyhteisö valittaa, että oikeus ei ole suostunut kuulemaan riippumattomien asiantuntijoiden todistuksia. Kuusi aids-asiantuntijaa ryttää tiedelehti Naturessa arvailuksi ja olettamuksiksi "tieteellisen" raportin, jota on käytetty todisteena syytettyjä vastaan.

"Syytettyjen tuomitseminen syyllisiksi olisi oikeuden irvikuva", sanoo University College Londonin (UCL) aids-virologi Robin Weiss lokakuussa julkaistussa artikkelissa.

Kuolemantuomiolla voisi olla ikävät seuraukset myös Libyan terveydenhuollolle, jos ulkomaiset työntekijät ryhtyisivät kaihtamaan maata. "Ulkomaisten hoitotyöntekijöiden olisi tyhmänrohkeaa työskennellä Libyassa, tulivat he sitten arabimaista tai muualta", Weiss toteaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.