10.7.2008 20:18
Iranin vallankumouskaarti päätyi tekemään keskiviikkoisesta ohjuskokeesta kuvamanipulaation. Ilmeisesti iranilaisia sotilaita nolostutti se, että yhden ohjuksen laukaisu epäonnistui.
Tarkkasilmäinen Helsingin Sanomien lukija huomasi kuvahuijauksen. Laukaisusta aiheutuneet savupilvet muistuttivat liikaa toisiaan. Niin myös kaksi lennossa ollutta rakettia.
HS välitti tiedon Lehtikuvalle, joka otti yhteyttä AFP-kuvatoimistoon. Se myönsi pian välittämänsä kuvan olevan manipuloitu. AFP:n mukaan suomalaisten lisäksi toinenkin taho maailmalta oli ottanut yhteyttä kuvatoimistoon samasta aiheesta.
Iranin vallankumouskaarti toimi epäjohdonmukaisesti. Torstaina kävi ilmi, että manipuloimaton versio valokuvasta oli ollut jakelussa iranilaisissa uutisvälineissä.
Lisäksi samasta laukaisusta kuvattu televisiomateriaali välitettiin manipuloimattomana maailmalle. Se on nähtävissä muun muassa yleisradion esittämässä videoleikkeessä (linkit alla).
Kuvatoimistot ja niiden myötä viestimet ovat yhä alttiimpia kuvallisille huijauksille digitaalisen kuvankäsittelytekniikan kehittyessä. Kaksi vuotta sitten uutistoimisto Reutersille työskennellyt freelance-kuvaaja Adnan Hajj lisäsi savupilviä ottamaansa kuvaan Israelin pommituksista Libanonissa. Sen jälkeen uutistoimisto laati tarkat ohjeet kuvien käsittelystä.
Toinen esimerkki on viime elokuulta. Silloin koululainen Valtteri Seretin tunnisti Reutersin välittämän venäläisen uutiskuvan esittävän aivan jotain muuta kuin televisioyhtiö RTR oli väittänyt. RTR:ltä peräisin ollut kuva sukellusaluksista oli esittävinään venäläistä tutkimusryhmää tuoreeltaan Pohjoisnavalla.
Seretin oli tunnistanut otoksen olevan peräisin James Cameronin ohjaamasta elokuvasta Titanic. Paljastus nousi heti merkittäväksi kansainväliseksi uutiseksi. Seretin ja joukko Ilta-Sanomien toimittajia palkittiin paljastuksesta maaliskuussa Bonnierin journalistipalkinnolla.
Kuvatoimistojen ja viestinten tulee olla yhä tarkempia julkaistessaan kuvia, joissa on manipulaation vaara. Uutiskuvien kiihtyvässä virrassa on erehtymisen mahdollisuus.
Iranin manipuloitu ohjuskuva julkaistiin HS:n lisäksi eri puolilla maailmaa, muun muassa New York Timesin verkkosivuilla, Financial Timesissa ja BBC:llä.
Myönteistä on se, että digitaalinen kehitys kartuttaa ihmisten medialukutaitoa. Siitä ovat osoituksena tarkat lukijat, jotka osaavat suhtautua kriittisesti kuvamateriaaliin ja tunnistaa Iranin ohjuskuvien kaltaisia huijauksia.
Iran välitti manipuloitua kuvaa ohjuskokeista 10.7.2008
Iran on jatkanut ohjuskokeita 10.7.2008
Iran testasi pitkän matkan ohjustaan 10.7.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi